Bill Gates

Tunnemmeko todellisen Bill Gatesin vai ainoastaan median luoman imagon hänestä?

Monet muistavat Bill Gatesin Microsoftin perustajana, mutta hän on myös Maailman terveysjärjestön (WHO) jäsenmaiden päämiehiin verrattavissa oleva jäsen, vaikutusvaltainen maailman väestön vähentämisen puolestapuhuja sekä epäeettisten rokotuskokeilujen rahoittaja. Vaikka hänellä ei ole terveysalan koulutusta,[1] eikä häntä ole valittu tehtäväänsä, hän haluaa siirtää vallan määrittää pandemian aikaiset toimet jäsenmailta rahoittamalleen WHO:lle.[2]

”Häntä kohdellaan kuin valtionpäämiestä, ei vain WHO:ssa vaan myös G20-kokouksessa.”[3]

– Genevessä toimiva kansalaisjärjestöjen edustajan kuvaus Bill Gatesista Politico lehdelle vuonna 2017

HYVÄNTEKIJÄ VAI VAIKUTUSVALTAA KASVATTAVA BISNESMIES?

Nopealla silmäyksellä mediaan Bill Gates vaikuttaa erityisen hyväsydämiseltä henkilöltä. Vuonna 2010 hän lupasi lahjoittaa 95% omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen,[4] mikä tarkoittaa yli 50 miljardia dollaria.[5] Anteliaisuudesta huolimatta Gatesin varallisuus on kasvanut jo noin 120 miljardiin dollariin[6,7]. Millaista hyväntekeväisyyttä Gates tarkalleen ottaen harjoittaa?

Bill & Melinda Gates -säätiö (BMGF) on maailman suurin yksityinen säätiö[8]. Koska BMGF on hyväntekeväisyysjärjestö, se on vapautettu liittovaltion tuloveroista Yhdysvalloissa.[9,10] Vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaan Gatesin säätiö maksoi vain yhdeksän dollaria veroja[9]. Mahdollisuus kiertää laillisesti veroja selittää monien maailman rikkaimpien perheiden halua perustaa säätiöitä. Sellaisia ovat esimerkiksi Clinton-säätiö[11], Rockefeller-säätiö[12] ja Rothschild-säätiö.[13]

”Säätiöiden ei tarvitse pyrkiä virkoihin, tyydyttää osakkeenomistajia, houkutella asiakkaita tai voittaa suosikkikilpailuja.”[14]

– Gara LaMarche, The Atlantic Philanthropies -säätiön entinen toimitusjohtaja

Säätiöt ovat riippuvaisia lahjoituksista,[15] eikä niiden tarvitse maksaa veroja saamistaan voitosta kunhan rahat sijoitetaan muihin hankkeisiin, joissa ne ovat mukana.[15-18] Se, että säätiöiden viranomaisvalvonta on perinteisesti ollut vähäisempää, houkuttelee väärinkäytöksiin.[15]

”… Gates-säätiön yksityisille myöntämiä hyväntekeväisyysapurahoja on nostettu esiin.Tästä esimerkkinä Mastercardin tytäryhtiölle vuonna 2014 tehty 19 miljoonan dollarin lahjoitus, jonka tarkoituksena oli ’lisätä köyhien aikuisten digitaalisten rahoitustuotteiden käyttöä’ Keniassa… luottokorttijätti oli jo aiemmin ilmaissut, että se on erittäin kiinnostunut hankkimaan uusia asiakkaita kehitysmaiden 2,5 miljardin pankkitunnuksettoman ihmisen joukosta, joten miksi se tarvitsi rikkaan hyväntekijän tukemaan työtään? Miksi Bill ja Melinda Gates saavat verohelpotuksen tästä lahjoituksesta?”[19]

– Tim Schwab kirjoitti The Nation -lehdessä vuonna 2020

Säätiöiden tiedetään myös käyttäneen hyväntekeväisyydeltä vaikuttavia lahjoituksia rahanpesuun.[15] Clinton Foundation timeline -sivuston mukaan, Clinton-säätiö harjoitti klassista rahanpesua hankkien itselleen varoja Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviraston (USAID), kansainvälisen AIDS:ia, tuberkuloosia ja malariaa vastaan taistelevan The Global Fund -rahaston ja kolmen valtion hallituksen kautta. Epäillyn rahanpesun tapahtuessa The Gobal Fund -rahaston johdossa istui Tedros Ghebreyesus. Mahdollisesti jopa satoja miljoonia dollareita Amerikkalaisten veronmaksajien rahaa käytettiin väärin Ghebreyesuksen kaudella.[20-24] Usean Afrikan maan sairauksiin kohdistetut varat altistuivat tällöin korruptiolle. Nykyisin Ghebreyesus toimii – BMGF:n massiivisesti rahoittaman – WHO:n pääjohtajana.[26] 

, Clinton-säätiö harjoitti klassista rahanpesua hankkien itselleen varoja Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviraston (USAID), kansainvälisen AIDS:ia, tuberkuloosia ja malariaa vastaan taistelevan The Global Fund -rahaston ja kolmen valtion hallituksen kautta.
Clinton säätiöön liittyviä varainsiirtoja[20-25] The Fall of the Cabal osa 9

ONKO GATESIN SÄÄTIÖLLÄ ETURISTIRIITOJA?

Osana hyväntekeväisyystoimintaansa BMGF lahjoitti 200 miljoonan dollarin arvosta Microsoftin ohjelmistoja julkisille kirjastoille ”parantaakseen” niitä. Kriittisten näkemysten mukaan tällainen hyväntekeväisyydeksi naamioitu toimintatapa on tulevan myynnin edistämistä. Säätiö on myös lahjoittanut satoja miljoonia yhtiöihin, joiden osakkeita se omistaa. Näitä ovat muun muassa Pfizer, Merck, Takeda, LG, Philips ja Ericsson[19]. Voidaanko kyseisiä lahjoituksia kutsua eturistiriidattomiksi?

Vuonna 2010 Maailman talousfoorumin (WEF) vuosikokouksessa Bill Gates lupasi 10 miljardia dollaria rokotteiden tutkimukseen, kehitykseen ja jakeluun.[27]

”Tästä on tehtävä rokotteiden vuosikymmen.”[27]

– Bill Gates WEF:n Davosissa järjestetyn vuosikokouksen puheessaan vuonna 2010

Vuonna 2019 Gates kertoi rokotteisiin sijoittamansa 10 miljardin tuottaneen 200 miljardia[28]. Gatesin julistaman rokotteiden vuosikymmenen aikana, vuosina 2010-2020, hänen varallisuutensa tuplaantui kasvaen noin 50 miljardilla dollarilla.[5-7]

HENGENVAARALLINEN VUOSIKYMMEN

Seuraavat BMGF:n rahoittamat rokotetutkimukset toteutettiin Intiassa ja Afrikassa vuosien 2009 ja 2020 välisenä aikana.

Vuonna 2009 alkanut HPV- eli papilloomavirusrokotetutkimus keskeytettiin Intian hallituksen toimesta, kun seitsemän tyttöä oli kuollut ja 1 200 saanut vakavan haittavaikutuksen 23 000 tutkittavan joukosta. Intian terveysministeriön määrittämä rokotetutkimusta arvioiva paneeli raportoi ”törkeistä rikkomuksista” tutkimukseen suostumisen osalta sekä tutkijoiden kykenemättömyydestä seurata vakavia haittavaikutuksia ja varautua niihin. Tutkimukseen suostumista koskevia tietoja oli väärennetty ja joitakin tyttöjä oli ”huijattu tai pakotettu” osallistumaan siihen.[29-31]

Tutkittavat HPV-rokotteet olivat GlaxoSmithKlinen Cervarix ja Merckin Gardasil. Tutkimuksen toteutti terveysratkaisuja tuottava PATH.[29-31]

”Jos PATH olisi onnistunut sisällyttämään HPV-rokotteen kyseisten maiden yleiseen rokotusohjelmaan, se olisi tuottanut valmistajille jättimäisiä voittoja automaattisen myynnin kautta ilman myynninedistämis- tai markkinointikuluja. On hyvin tiedossa, että kun [rokote] lisätään rokotusohjelmaan, on poliittisesti mahdotonta pysäyttää rokottamista.”[31]

– Intian parlamentti, raportti 72 vuodelta 2013

Vuonna 2010 BMGF otti haltuunsa Intian rokotuksista vastaavan viranomaisen (NTAGI) polion hävittämisohjelman toteuttamisen. Hanke halvautti 491 000 lasta odotettua enemmän vuosien 2000-2017 välisenä aikana. Tutkimuksessa suun kautta annettavan poliorokotteen (OPV) annokset korreloivat muusta kuin poliosta halvaantuneiden määrään.[32-35] Vuosina 1995-2003 Intiassa oli muusta kuin poliosta halvaantuneita alle 2 jokaista 100 000 henkilöä kohden, kun vuosina 2008-2016 se oli yli 10 jokaista 100 000 henkilöä kohden.[33,34] On huomionarvoista, että BMGF ryhtyi rahoittamaan polion hävittämistä 200 miljoonalla dollarilla yhdessä Rotary Internationalin kanssa vuonna 2007.[36]

Intian hallitus katkaisi kaikki BMGF:n taloudelliset suhteet NTAGI:iin vuonna 2017. Syyksi kerrottiin Gatesin säätiön eturistiriita johtuen läheisistä yhteyksistä lääkeyhtiöihin.[37,38] Intian poliorokotuksia puolustavat faktantarkistussivustot ja BMGF korostavat, että polio on saatu lähes hävitettyä maailmasta.[39,40] He kuitenkin jättävät mainitsematta, että rokottaminen sai aikaan mutatoituneen polioviruksen, joka alkoi levitä pian rokotusten päätyttyä.[41-43] Vaikka polion hävittäminen Intiassa johti katastrofiin, BMGF ryhtyi jälleen rahoittamaan polion hävittämistä suun kautta annettavalla poliorokotteella vuonna 2017. Tällä kertaa Afganistanissa, Nigeriassa ja Pakistanissa 450 miljoonalla dollarilla.[44]

Kuuntele, mitä tällä sympaattisella nörtillä oli sanottavana lasten koronarokotteista Brysselissä vuonna 2015. ”Me ruiskutamme lapsien käsivarsiin geneettisesti muunneltuja organismeja”.[45] 

Vuonna 2010 GlaxoSmithKline (GSK) ja PATH tutkivat uutta malariarokotetta seitsemässä Afrikan maassa. Tutkimuksessa käytettiin GSK:n valmistamaa RTS,S malariarokotetta. RTS,S pistettiin 10 307 koehenkilölle, joista iso osa oli vasta vauvoja ja lapsia.[46] Ikäryhmässä 5–17 kuukautta 1048 lasta 5949:stä rokotetusta sai rokotteesta vakavia haittavaikutuksia, kuten halvausoireita ja kouristuksia.[46]  Kokeellinen rokote aiheutti 105 kuolemantapausta, mikä vastaa yhtä prosenttia rokotteen saaneista koehenkilöistä. Tämä on noin neljä kertaa suurempi osuus kuin kuolleisuus malarian aiheuttamaan tautiin (0,25%).[46-48] 

”[BMGF] tukahdutti keskustelun parhaista tavoista hoitaa ja torjua malariaa ja asetti etusijalle vain sellaiset menetelmät, jotka perustuivat uuteen teknologiaan tai uusien lääkkeiden kehittämiseen”.[49]

-Tohtori Arata Kochi, WHO:n malariatutkimuksen päällikkö vuonna 2013

Vuonna 2012 Bill Gatesin[50] ja WHO:n[51] ylistämä uusi aivokalvontulehdusrokote, MenAfriVac annettiin 500 afrikkalaiselle lapselle pienessä Tšadissa sijaitsevassa Gouron kylässä. Rokotetuista vähintään 40 lasta sai halvauksen, hallusinaatioita ja kouristuksia. Lasten vanhempien mukaan rokotteita säilytettiin vastoin valmistajan ohjeita, lääkintähenkilökuntaa ei oltu varattu vakavien haittavaikutuksien varalle ja media, WHO sekä BMGF vaikenivat tutkimuksen epäkohdista kokeen jälkeen. Kylässä ihmeteltiin myös, miksi auttajat jakoivat rokotteita, vaikka ihmisten tärkein tarve olisi ollut puhdas juomavesi ja hygienia.[52] 

”Jotkin kansainväliset lääkeyhtiöt käyttävät Etelä-Afrikkaa lääkkeidensä testauskenttänä, koska täällä on helpompaa kuin kehittyneissä maissa tehdä epäeettisiä lääketieteellisiä kokeita ja rekrytoida niihin osallistujia.”[53]

”...maan julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kaoottisen tilan vuoksi ihmiset ovat valmiita osallistumaan vapaaehtoisesti tutkimuksiin vain saadakseen lääkkeitä ja hoitoa.”[53]

– Etelä-afrikkalainen TimesLIVE-lehti vuonna 2013

RAKENTAAKO GATES TERVEYSPOLITIIKAN MONOPOLIA?

Liittovaltion tuomari totesi vuonna 1999 Microsoftin monopoliksi, joka tukahdutti kilpailua valtansa avulla.[54,55] Euroopan unioni määräsi Microsoftille ennätykselliset 497,2 miljoonan euron sakot ”lähes monopolin” aseman hyväksikäytöstä.[56]Gates jätti Microsoftin vuonna 2008 ja ilmoitti keskittyvänsä hyväntekeväisyyteen.[19] 

Gatesin Microsoftin ajoilta opittua monopolin rakentamista kutsutaan WHO:ssa usein ”monopolistiseksi hyväntekeväisyydeksi”. Kriitikot kertovat WHO:n prioriteettien muuttuneen Gatesin prioriteeteiksi.[56] 

”Gates on osoittanut, että poliittiseen valtaan on olemassa paljon helpompi tie, jonka avulla [vaaleilla] valitsemattomat miljardöörit voivat muokata julkista politiikkaa tavalla, joka tuottaa lähes aina suotuisia otsikoita:hyväntekeväisyys.”[19]

– Tim Schwab The Nation -lehdessä vuonna 2020

Bill Gatesin valta terveyspolitiikan saralla on massiivinen. Gates käyttää rokotteita markkinoivina eliminä muun muassa WHO:ta, Yhdysvaltain tartuntatautivirastoa (CDC), Yhdysvaltain kansallista terveysinstituuttia (NIH), tieteellisiä lehtiä[57] ja valtamediaa. BMGF:n osuus WHO:n rahoituksesta on lähes 10 %.[58] Vuonna 2013 kansanterveydestä vastaava CDC sai Gatesin säätiöltä 13,5 miljoonaa dollaria.[59] NIH sai säätiöltä 5,2 miljoonaa dollaria vuonna 2020.[60] 

Bill & Melinda Gates -säätiön rokotteisiin liittyvät lahjoitukset.
Bill & Melinda Gates -säätiön rokotteisiin liittyvät lahjoitukset, The Fall of the Cabal osa 10

”Alustavan tutkimuksen voi tehdä Gatesin rahoittama laitos. Tiedotusvälineet tai mediaohjelman toimittaja, joita molempia Gates rahoittaa, raportoivat miten hyvin tutkimus on tehty. Lopulta Gatesin rahoitusta saava kansalaisjärjestö toteuttaa ohjelman. Haluan tällä kertoa, että on olemassa tiettyjä sisäpiirejä.”[61]

– Polly Jones, Global Justice Now

Valtamediassa useiden miljoonien jatkuvasta rahoituksesta nauttivat muun muassa BBC, The Guardian, Financial Times ja National Public Radio. Myös journalisteja kouluttava Eurooppalaisen journalismin keskus (EJC) sekä 158 maan tiedotusvälineitä omistava Project Syndicate kuuluvat BMGF:n rahoituksen saajiin[62-65].

Gatesin vaikutusvalta sosiaalisessa mediassa on myös merkittävä. Microsoftin, josta Gates omistaa yhä merkittävän osan[66-69] , tiedetään rahoittaneen Yhdysvaltain edustajainhuoneen tiedustelukomitean puheenjohtaja Adam Schiffiä. Schiff pyysi vuonna 2019 Googlea, Facebookia ja Amazonia rajoittamaan rokotteisiin kriittisesti suhtautuvaa informaatiota.[70-73] Lisäksi Covid-rokotuksia puolustaneet faktantarkistussivustot, kuten PolitiFact ja Africa Check, on perustettu BMGF:n rahoituksella.[74]  PolitiFact on Facebookin kumppani.[75]

Vaikka Gates vaatii rokotusmyönteisyyttä useiden medioiden voimalla, häntä hoitaneen lääkärin mukaan hän ei ole rokotuttanut omia lapsiaan.[76,77]

”En tiedä, onko hän rokottanut heidät aikuisina, mutta voin kertoa, että hän kieltäytyi suoralta kädeltä rokottamasta heitä lapsina.”[76]

– Bill Gatesin entinen yksityinen lääkäri

Medioiden lisäksi Tampereen Yliopisto[63] ja Euroopan komissio[62] nauttivat BMGF:n rahoituksesta. Näiden lisäksi Bill Gatesilla on vahva sidos Maailman Talousfoorumiin (WEF)[27] ja sitä kautta useiden maiden kansanedustajiin – myös suomalaisiin poliitikkoihin.[77]

”Gatesin toiminta ei ainoastaan vaikuta muihin niillä aloilla, joilla se toimii, vaan se voi käytännössä määritellä alat ja asettaa poliittisen agendan niin hallitukselle kuin hyväntekeväisyydellekin.”[14]

– Gara LaMarche, The Atlantic Philanthropies -säätiön entinen toimitusjohtaja

Vuonna 2015 Gates perusti liittouman epidemioihin varautumiseksi (CEPI) WEF:issä käytyjen keskustelujen pohjalta.[78] Seitsemän vuotta myöhemmin BMGF lahjoitti CEPI:lle 300 miljoonaa dollaria yhdessä Wellcome Trustin kanssa ”pandemioiden vastaiseen taisteluun”.[79] Pandemiaan varautumisen lisäksi Gates kontrolloi rokotteiden hintoja perustamansa rokoteallinssi Gavin avulla. Rokotteiden hinta määräytyy maakohtaisesti maksukyvyn perusteella.[80] Gates on sijoittanut Gaviin säätiönsä kautta huimat 4,1 miljardia dollaria.[81]

Gatesin kontrolliverkosto oli erittäin kattava vuonna 2019, kun Maailman terveysjärjestö (WHO) nimesi rokote-epäröinnin yhdeksi suurimmista uhkista maailman terveydelle.[82] Noin kuukautta ennen Covid-epidemian alkamista Gates kirjoitti seuraavalla tavalla.

”Olen erityisen innoissani siitä, mitä ensi vuosi voi merkitä yhdelle globaalin terveyden parhaista ostoksista: rokotteille.”[83]

– Bill Gatesin twiitti 19. joulukuuta 2019

ONKO GATESIN TAVOITTEENA TÄYDELLINEN KONTROLLI?

WHO pyrkii parhaillaan lisäämään vaikutusvaltaansa siten, että se muuttuisi suosituksia antavasta tahosta laillisesti sitovia määräyksiä antavaksi maailmanlaajuiseksi auktoriteetiksi. Kyse on terveyttä koskevan päätösvallan keskittämisestä yhä harvempien käsiin, sananvapauden ja demokratian heikentämisestä sekä uusien lääkkeiden turvallisuudessa joustamisesta.[84] Onko WHO:n vallankaappauksessa nähtävissä Bill Gatesin kädenjälki?

”Kyse on yhdestä jättimäisestä toimijasta, joka näyttää olevan erittäin taitava edistämään agendaansa”[57]

– New Yorkin yliopiston median, kulttuurin ja viestinnän professori Mark Crispin Millerin kuvaus Bill & Melinda Gates -säätiöstä

Rokotteiden lisäksi Bill Gates puhuu myös mielellään keinotekoisesta lihasta, eläinten ja ruuan geenimanipuloinnista, digitaalisesta identiteetistä, väestön vähentämisestä sekä rokottavista moskiitoista. Hän tietää, että mediassa mikä tahansa myy käyttämällä termejä ’kestävä kehitys’, ’ilmastonmuutoksen vastainen taistelu’, ’voittoa tavoittelematon’, ’yhteinen hyvä’ ja ’hyväntekeväisyys’. Näiden termien taakse kätkeytyy kuitenkin jotain, joka ei välttämättä ole ensisijaisesti kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista. Haluammeko todella luovuttaa terveytemme tämän miehen käsiin?

”Normaali [olotila] palaa vasta, kun olemme laajalti rokottaneet koko maailman väestön.”[85]

– Bill Gates Financial Timesin haastattelussa 9.4.2020
Aiheesta lisää:
Aiheeseen liittyviä dokumenttielokuvia:
Lähteet
  1. Biography. Bill Gates. https://www.biography.com/business-figure/bill-gates
  2. MKR. Onko WHO oikea taho pandemian hallintaan? https://mkrsuomi.fi/onko-who-oikea-taho-pandemian-hallintaan/
  3. Politico. 2017. Meet the world’s most powerful doctor: Bill Gates. https://www.politico.eu/article/bill-gates-who-most-powerful-doctor/
  4. BBC. 2010. Bill and Melinda Gates give 95% of wealth to charity. https://www.bbc.com/news/av/entertainment-arts-11565953
  5. Bill & Melinda Gates Foundation. Our story. https://www.gatesfoundation.org/about/our-story
  6. CNN. 2010. Carlos Slim tops Bill Gates as world’s richest man. https://money.cnn.com/2010/03/10/news/richest.people/
  7. Forbes. Bill Gates. https://www.forbes.com/profile/bill-gates/
  8. Celebrity Net Worth. Bill Gates. https://www.celebritynetworth.com/richest-businessmen/richest-billionaires/bill-gates-net-worth/
  9. IRS. Exemption equirements – 501(c)(3) organizations. https://www.irs.gov/charities-non-profits/charitable-organizations/exemption-requirements-501c3-organizations
  10. KPMG. Bill & Melinda Gates Foundation – Consolidated Financial Statements December 31, 2018 and 2017. https://www.billgatefoundation.net/-/media/GFO/Who-We-Are/Financials/F_814061_18_BillMelindaGatesFoundation_FSece2.pdf?la=en&hash=DC497C5BA4080637F79DCD76B89B541541DD108E
  11. Clinton Foundation. https://www.clintonfoundation.org/
  12. The Rockefeller Foundation. https://www.rockefellerfoundation.org/
  13. Rothschild Foundation. https://rothschildfoundation.org.uk/
  14. LaMarche, G. Is philanthropy bad for democracy? https://www.theatlantic.com/politics/archive/2014/10/is-philanthropy-good-for-democracy/381996/
  15. Australian Government. 2011. Misuse of the non-profit sector for money laundering and terrorism financing. https://www.aic.gov.au/sites/default/files/2020-05/tandi424.pdf
  16. Don Kramer’s nonprofit issues. Is a nonprofit required to report anonymous donors to the IRS? https://www.nonprofitissues.com/to-the-point/nonprofit-required-report-anonymous-donors-irs
  17. EWA. When a nonprofit has profit – how to use surplus cash. https://www.ewallp.com/nonprofit-profit-surplus-cash/
  18. BDO Canada. Managing surplus in your not-for-profit organization. https://www.bdo.ca/en-ca/insights/industries/not-for-profit-education/not-for-profit-organization-managing-surplus/
  19. The Nation. Bill Gates’s charity paradox. https://www.thenation.com/article/society/bill-gates-foundation-philanthropy/ (ks. https://watcot.org/bill-gatess-charity-paradox/)
  20. Clinton Foundation timeline. March 27, 2020 – The Clinton Foundation, Gates Foundation, Global Fund, WHO, Tedros Adhanom Ghebreyesus and possible fraud. https://clintonfoundationtimeline.com/march-27-2020-the-clinton-foundation-gates-foundation-global-fund-who-tedros-adhanom-ghebreyesus-and-possible-fraud/
  21. Canada Free Press. Dr. WHO and the Clintons. https://canadafreepress.com/article/Dr.-WHO-and-the-Clintons
  22. Edwards, B. How did the global fund fire its inspector general and the claim he worked without interference? https://www.huffpost.com/entry/how-did-the-global-fund-f_b_5651161
  23. Center for Global Development. 2011. What can we learn from the Global Fund’s ”massive fraud”? https://www.cgdev.org/blog/what-can-we-learn-global-fund’s-“massive-fraud”
  24. Independent progress report. Clinton HIV/AIDS initiative in Indonesia. https://www.oecd.org/derec/australia/48473554.pdf
  25. U.S. Government. Fraud and abuse of Global Fund investments at risk without greater transparency. https://www.govinfo.gov/content/pkg/CPRT-112SPRT65543/html/CPRT-112SPRT65543.htm
  26. World Health Organization. WHO director-general biography. https://www.who.int/director-general/biography
  27. World Economic Forum. 2010. Bill and Melinda Gates pledge US$ 10 billion in call for ”decade of vaccines”. https://www.weforum.org/agenda/2010/01/bill-and-melinda-gates-pledge-us-10-billion-in-call-for-decade-of-vaccines/
  28. CNBC. Bill Gates: My ’best investment’ turned $10 billion into $200 billion worth of economic benefit. https://www.cnbc.com/2019/01/23/bill-gates-turns-10-billion-into-200-billion-worth-of-economic-benefit.html
  29. Science. 2013. Indian parliament comes down hard on cervical cancer trial. https://www.science.org/content/article/indian-parliament-comes-down-hard-cervical-cancer-trial
  30. Countercurrents. Supreme court pulls up Government of India over. https://www.countercurrents.org/mehta070113.htm
  31. Parliament of India. Alleged irregularities in the conduct of studies using human papilloma virus (HPV) vaccine by Path in India (Department of Health research, Ministry of Health and Family Welfare). http://164.100.47.5/newcommittee/reports/EnglishCommittees/Committee%20on%20Health%20and%20Family%20Welfare/72.pdf
  32. The Hindu. 2018. Vaccine-induced paralysis calls for action says study. https://www.thehindu.com/news/cities/Delhi/vaccine-induced-paralysis-calls-for-action-says-study/article24740588.ece
  33. Banerjee, K. Hlady, W. Andrus, J. Sarkar, S. Fitzsimmons, J. Abeykoon, P. Poliomyelitis surveillance: the model used in India for polio eradication. Bulletin of the World Health Organization 2000, 78: 321-329. https://www.researchgate.net/publication/12504617_Poliomyelitis_surveillance_The_model_used_in_India_for_polio_eradication
  34. Dhiman, R. Prakash, S. Sreenivas, V. Puliyel, J. Correlation between non-polio acute flaccid paralysis rates with pulse polio frequency in India. International Journal of Environmental Research and Public Health 2018, 15.  https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6121585/pdf/ijerph-15-01755.pdf
  35. SciDevNet. 2018. Oral polio drops linked to paralysis in India. https://www.scidev.net/global/news/oral-polio-drops-linked-to-paralysis-in-india-1x/
  36. Global polio eradication initiative. Financial resource requirements 2008-2012. https://polioeradication.org/wp-content/uploads/2016/07/FRR2008-2012_May2008_ENG_USformat.pdf
  37. The Economic Times. Centre shuts health mission gate on Bill & Melinda Gates Foundation. https://economictimes.indiatimes.com/news/politics-and-nation/centre-shuts-gate-on-bill-melinda-gates-foundation/articleshow/57028697.cms
  38. Business Standard. Modi govt cuts ties with Bill and Melinda Gates Foundation on immunisation. https://www.business-standard.com/article/economy-policy/modi-govt-cuts-ties-with-bill-and-melinda-gates-foundation-on-immunisation-117020800294_1.html
  39. Lead Stories. Fact check: 496,000 children in India were NOT paralyzed from ’Bill Gates polio vaccine’ from 2000-2017. https://leadstories.com/hoax-alert/2020/04/Fact-Check-496,000-children-in-India-WERE-NOT-paralyzed-from-Bill-Gates-polio-vaccine-from-2000-2017.html
  40. Bill & Melinda Gates Foundation. Polio. https://www.gatesfoundation.org/our-work/programs/global-development/polio
  41. NPR. 2017. Mutant strains of polio vaccine now cause more paralysis than wild polio. https://www.npr.org/sections/goatsandsoda/2017/06/28/534403083/mutant-strains-of-polio-vaccine-now-cause-more-paralysis-than-wild-polio
  42. The Guardian. Vaccine-derived polio spreads in Africa after defeat of wild virus. https://www.theguardian.com/global-development/2020/sep/02/vaccine-derived-polio-spreads-in-africa-after-defeat-of-wild-virus?s=09
  43. CDC. Morbidity and mortality weekly report (MMWR). https://www.cdc.gov/mmwr/volumes/68/wr/mm6820a3.htm
  44. Candid. Gates, others pledge $1.2 billion to eradicate polio. https://philanthropynewsdigest.org/news/gates-others-pledge-1.2-billion-to-eradicate-polio
  45. Youtube. ’We are taking genetically modified organisms and we are injecting them into little kids arms’. https://www.youtube.com/watch?v=Qaraw_23fck
  46. First results of phase 3 trial of RTS,S/AS01 malaria vaccine in African children. The New England Journal of Medicine 2011, 365: 1863-1875. https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1102287 
  47. World Health Organization. Malaria. https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/malaria
  48. Duodecim. Malaria. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00620
  49. Vox. 2015. The media loves the Gates Foundation. These experts are more skeptical. https://www.vox.com/2015/6/10/8760199/gates-foundation-criticism
  50. GatesNotes. 2012. The MenAfriVac vaccine: an amazing success story in global health. https://www.gatesnotes.com/Health/The-MenAfriVac-Vaccine-an-Amazing-Success-Story-in-Global-Health
  51. World Health Organization. 2010. Revolutionary new meningitis vaccine set to wipe out deadly epidemics in Africa. https://www.who.int/news/item/08-12-2010-revolutionary-new-meningitis-vaccine-set-to-wipe-out-deadly-epidemics-in-africa
  52. Laleva. 2013. Minimum of 40 children paralyzed after new meningitis vaccine. http://www.laleva.org/eng/2013/01/minimum_of_40_children_paralyzed_after_new_meningitis_vaccine.html
  53. Times. We are guinea pigs for the drugmakers. https://www.timeslive.co.za/news/2013-07-25-we-are-guinea-pigs-for-the-drugmakers/
  54. SFGATE. 1999. Microsoft ruled a monopoly / court finds firm abused its power. https://www.sfgate.com/news/article/Microsoft-Ruled-a-Monopoly-Court-finds-firm-2899336.php
  55. Department of Justice. Justice department charges Microsoft with violating 1995 court order. https://www.justice.gov/archive/atr/public/press_releases/1997/1235.htm
  56. DW. Microsoft slapped with biggest fine in EU history. https://www.dw.com/en/microsoft-slapped-with-biggest-fine-in-eu-history/a-1149932
  57. The Seattle Times. Does Gates funding of media taint objectivity? https://www.seattletimes.com/seattle-news/does-gates-funding-of-media-taint-objectivity/
  58. World Economic Forum. How is the World Health Organization funded? https://www.weforum.org/agenda/2020/04/who-funds-world-health-organization-un-coronavirus-pandemic-covid-trump/
  59. CDC Foundation. CDC Foundation receives $13.5 million in grants for global health. https://www.cdcfoundation.org/blog-entry/cdc-foundation-receives-13.5-million-grant-from-gates-foundation
  60. Bill & Melinda Gates Foundation. Committed grants. https://www.gatesfoundation.org/about/committed-grants?page=3&q=national%20institutes%20of%20health&yearAwardedEnd=2020&yearAwardedStart=2020
  61. Internet Archive. Bill and Melinda Gates Foundation accused of exploiting its leverage in Africa. https://archive.org/details/bill-and-melinda-gates-foundation-accused-of-exploiting-its-leverage-in-africa
  62. Return of Private Foundation. 2022. Bill & Melinda Gates Foundation. https://docs.gatesfoundation.org/documents/2021%20bmgf%20form%20990-pf%20(pd%20copy).pdf
  63. Return of Private Foundation. 2016. Bill & Melinda Gates Foundation. https://docs.gatesfoundation.org/Documents/2016_BMGF_Form_990PF.pdf
  64. European Journalism Centre. About. https://www.ejc.net/about
  65. Project Syndicate. About us. https://www.project-syndicate.org/about
  66. Forbes Bill Gates transferred billions of dollars’ worth of these two stocks to the Gates Foundation. https://www.forbes.com/sites/kerryadolan/2022/08/03/bill-gates-transferred-billions-of-dollars-worth-of-these-two-stocks-to-the-gates-foundation/
  67. Franek, K. Who owns Microsoft: The largest shareholders overview. https://www.kamilfranek.com/who-owns-microsoft-largest-shareholders/
  68. Hedge Follow. Bill & Melinda Gates Foundation trust holdings heatmap. https://hedgefollow.com/funds/Bill+And+Melinda+Gates+Foundation+Trust
  69. Geek Wire. Microsoft. https://www.geekwire.com/2019/microsoft-resumes-political-spending-despite-ongoing-employee-concerns/
  70. Adam Schiff. Schiff sends letter to Google, Facebook regarding anti-vaccine misinformation. https://schiff.house.gov/news/press-releases/schiff-sends-letter-to-google-facebook-regarding-anti-vaccine-misinformation
  71. Adam Schiff. Schiff sends letter to Amazon CEO regarding anti-vaccine misinformation. https://schiff.house.gov/news/press-releases/schiff-sends-letter-to-amazon-ceo-regarding-anti-vaccine-misinformation
  72. Hammond, J. Facebook ”fact-checker” misinforms users about vaccine safety. https://www.jeremyrhammond.com/2019/06/17/facebook-fact-checker-misinforms-users-about-vaccine-safety/
  73. PolitiFact. Poynter Institute announces initiative to fact-check claims about global health and development. https://www.politifact.com/article/2016/jan/25/poynter-institute-announces-initiative-fact-check-/
  74. PolitiFact. Facebook fact-checks. https://www.politifact.com/facebook-fact-checks/
  75. Defend Democracy Press. 2018. Bill Gates’ former doctor says billionaire ’refused to vaccinate his children’. http://www.defenddemocracy.press/bill-gates-former-doctor-says-billionaire-refused-to-vaccinate-his-children/
  76. CNN. California’s rich, white unvaccinated kindergartners. https://edition.cnn.com/2015/12/30/health/california-vaccine-refusers-white-and-wealthy/index.html
  77. Yle. 2021. Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän ”nollausta” – professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa. https://yle.fi/uutiset/3-11902107
  78. CEPI. 2022. Bill & Melinda Gates Foundation and Wellcome pledge $300 million to CEPI to fight COVID-19 and combat threat of future pandemics. https://cepi.net/news_cepi/bill-melinda-gates-foundation-and-wellcome-pledge-300-million-to-cepi-to-fight-covid-19-and-combat-threat-of-future-pandemics/
  79. Financial Times. Davos launch for coalition to prevent epidemics of emerging viruses. https://www.ft.com/content/5699ac84-dd87-11e6-86ac-f253db7791c6
  80. Coinspeaker. GAVI vaccine alliance says $40 would be maximum price for COVID-19 vaccine. https://www.coinspeaker.com/gavi-vaccine-alliance-price-covid-19/
  81. Gavi. The Bill & Melinda Gates Foundation. https://www.gavi.org/investing-gavi/funding/donor-profiles/bill-melinda-gates-foundation
  82. World Health Organization. Ten threats to global health in 2019. https://www.who.int/news-room/spotlight/ten-threats-to-global-health-in-2019
  83. Twitter. Bill Gates. https://twitter.com/BillGates/status/1207681997612748801
  84. Roguski, J. 100 reasons. https://jamesroguski.substack.com/p/100-reasons
  85. Financial Times. 2020. Transcript: Bill Gates speaks to the FT about the global fight against coronavirus. https://www.ft.com/content/13ddacc4-0ae4-4be1-95c5-1a32ab15956a

Lue myös: