Sanna Karlsson-Sutisnan ympäristötaideteos on omistettu rokotehaitoista kärsiville lapsille ja nuorille

Sanna Karlsson-Sutisnan ympäristötaideteos on omistettu rokotehaitoista kärsiville lapsille ja nuorille

Keskellä Helsingin Keskuspuiston metsää Länsi-Pasilan ja Stadionin välisellä hiekkatiellä voi yllättäen kohdata Sanna Karlsson-Sutisnan taideteoksen ”Voima ja herkkyys”, 2020. Teoksessaan Sanna Karlsson-Sutisna on veistänyt puun runkoon pehmeästi muotoillun sikiön.

Lapsilla haittavaikutuksia koronarokotteista

Lapsilla haittavaikutuksia koronarokotteista

Tiedote 28.1.2022mkrsuomi.fi/lasten-vanhemmille-2-rokotehaitoista Koronarokotteista ennätysmäisen suuret haittavaikutusluvut – Mitä vanhempien on hyvä tietää? Hallitus ja terveysviranomaiset ovat tarjonneet uuteen geeniteknologiaan perustuvaa injektiota yksinomaisena pelastustoimenpiteenä koronapandemialta ja viranomaisten rajoitustoimenpiteiltä. Tähän pelastusoperaatioon on nyt kutsuttu myös lapset osallistumaan. Samaan aikaan valtamediassa vaietaan kaikkien aikojen suurimmista rokotehaittaluvuista (Lähde: Fimea -rokotehaittarekisteri). Jokaisella huoltajalla ja aikuisella tulisi olla mahdollisuus saada tietää…

Lasten vanhemmille osa 2: Rokotehaitoista

Lasten vanhemmille osa 2: Rokotehaitoista

Koronarokotteen haittavaikutustutkimus 12-17-vuotiailla Suomessa 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille jaetaan terveydenhuollossa Pfizerin Comirnatya ja Modernan Spikewax-rokotteita. Alle 12-vuotiaille jaetaan Pfizerin Comirnatya. Yhdysvalloissa Pfizerin Comirnatya koskevassa tutkimuksessa lähes joka kymmenes (9,2%) haittavaikutuksen saaneista lapsista ja nuorista sai vakavia haittavaikutuksia ja 14 menehtyi 2020-2021. Tutkimus tehtiin 12-17-vuotiaille joulukuun 2020 ja heinäkuun 2021 välisenä ajanjaksona. Tutkimukseen osallistui ainoastaan terveitä…

VANHEMMAT VOIVAT KIELTÄÄ LASTENSA ROKOTUKSET

VANHEMMAT VOIVAT KIELTÄÄ LASTENSA ROKOTUKSET

MKR Tiedote 30.12.2021 Jokaisen vanhemman on hyvä tietää oikeuksistaan ja myös velvollisuuksistaan lastensa hyvinvoinnin ja terveyden suojelemiseksi. Koska raha ohjaa uutisointia, on tärkeää itse perehtyä monipuolisesti koronaan tautina sekä geeniteknologisiin koronarokotteisiin ja näiden riskeihin monipuolisista lähteistä. Pelkästään valtamedioissa viljellyn pelottelu-uutisoinnin ja riskeistä vaikenevan rokotemarkkinoinnin varassa kukaan ei pysty tekemään parasta mahdollista tietoon perustuvaa päätöstä lapsensa…

Vetoomus 5-11-vuotiaiden lasten pelastamiseksi riskialttiilta koronarokotteelta

Vetoomus 5-11-vuotiaiden lasten pelastamiseksi riskialttiilta koronarokotteelta

Vetoomus lasten puolesta – Parents For Freedom tiedote Suomeen odotetaan parhaillaan ensimmäistä lapsille tarkoitettua koronarokote-erää. Jakelu kuntiin alkaa välittömästi ja tämän jälkeen riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden rokotukset voivat alkaa. Me vanhemmat vaadimme koronarokotusten jakamisen välitöntä keskeyttämistä lapsille, nuorille sekä alle 12-vuotiaiden rokotussuunnitelmien pysäyttämistä, kunnes täydellinen selvitys mRNA-injektioiden turvallisuudesta on tehty. Koronarokotteiden turvallisuus sekä hyöty-haittasuhde on arvioitava…

Lasten vanhemmille osa 1: Rokotusten kieltäminen, tulosta kieltolomakkeita!

Lasten vanhemmille osa 1: Rokotusten kieltäminen, tulosta kieltolomakkeita!

Toimi pian – 5-11-vuotiaiden lasten rokotukset ovat alkaneet! 5-11-vuotiaiden lasten COVID-19 -rokotukset aloitettiin 18.12.2021 riskiryhmistä paikkakuntien valmiuksien mukaan. Odotettavissa on, että niitä jatketaan tammikuussa 2022 kouluissa ja eskareissa 5-11-vuotiaisiin terveisiin lapsiin. Suomen perustuslain mukaan lapsellasi on oikeus turvallisuuteen, jonka toteutumisesta sinulla vanhempana/huoltajana on vastuu 18 ikävuoteen saakka. Huoltajana voit kieltää lapsesi COVID-19 -rokotuksen Elokuussa 2021…