TÄMÄ ON TOTUUTENI – YLEN DOKUMENTTISARJA PÄÄSTÄÄ ÄÄNEEN NELJÄ TOISINAJATTELIJAA
Lehdistötiedote 13.10.2023
TÄMÄ ON TOTUUTENI – YLEN DOKUMENTTISARJA PÄÄSTÄÄ ÄÄNEEN NELJÄ TOISINAJATTELIJAA
Tämä on totuuteni -dokumenttisarjaa kuvattiin ympäri Suomea alkuvuodesta 2021 kevääseen 2023. YLE julkaisee rohkeasti sananvapautta ja yhteisöllistä demokratiaa edistävän ohjelman ensiesityksenä 16.10.2023 alkaen.
Neljää suomalaista oman tien kulkijaa seurattiin heidän elämässään kriisien vuosina koronaepidemiasta Ukrainan sotaan. Kaikki ovat erilaisia luonteiltaan, ammateiltaan ja näkemyksiltään, mutta jokaista yhdistää jonkinlainen ”toisinajattelu” virallisena pidetystä ”koronatotuudesta”. Dokumentti sisältää draamaa ja vahvoja tunteita, sillä omasta totuudesta ja omasta valinnanvapaudesta ei ollut helppoa pitää kiinni.
LÄPILEIKKAUS KAIKENLAISTEN SUOMALAISTEN KRIISIKOKEMUKSIIN
Dokumentissa esiintyvät räppäri Milad Dehghan, yrittäjä Pia Toivanen, saarnaaja Petri Paavola sekä lääkäri Mikael Kivivuori. Ohjelman myötä suomalaiset pääsevät samaistumaan toistensa kokemuksiin ja käsittelemään paikoin rankkojakin korona-aikoja. Osa menetti työnsä ja toimeentulonsa, osa mielenterveytensä tai läheisensä. Osa meistä ei koskaan toivu kriisistä ja sen hoitotoimenpiteistä. Dokumentti auttaa katsojaa pohtimaan miten voimme seuraavissa kriiseissä toimia paremmin.
MONIÄÄNISEN JA RAKENTAVAN KESKUSTELUKULTTUURIN PUOLESTA
Yhteiskunnan polarisaatio ja vihapuhe ovat paheneva ongelma Suomessa ja muuallakin maailmassa.
Tämä on totuuteni -sarja saanee pohtimaan paluuta takaisin moniääniseen yhteiskuntaan ja rakentavaan keskustelukulttuuriin, jossa jokaista sanomaansa sanaa ei tarvitse pelätä. Se saa myös miettimään ihmisoikeuksien jakamattomuutta ja mm. sananvapauden tärkeyttä demokratian toteutumiselle. Toisinajattelu on kautta historian taannut läpimurtoja niin tieteessä, taiteessa kuin yhteiskuntien kehityksessä, miksi nykyhetkessä se on lähes rikos?
– Olisiko taas aika ajatella toisin?
DOKUMENTTI KATSOTTAVISSA YLEN KANAVILLA
Kolme-osaisen Tämä on totuuteni -dokumenttisarjan ohjasi ja käsikirjoitti Panu Suuronen. Kuvaajana toimi Ville Sarvola. Tuotanto Mediawan Finland. Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa 16.10.2023 ja YLE TV1-kanavalla 19.10. alkaen.
KATSO Traileri: Tämä on totuuteni -dokumenttisarja
https://areena.yle.fi/1-66664920
LIITEKUVA: Tämä on totuuteni – Yle Areena ( © YLE / Mediawan Finland )
Tiedote luettavissa ja jaettavissa: https://mkrsuomi.fi/tama-on-totuuteni-ylen-dokumenttisarja-paastaa-aaneen-nelja-toisinajattelijaa/