Koronapassi – mistä on kyse?

Koronarokotetut levittävät koronaa

Tutkimustieto, julki tulleet tapaukset ja data todistavat sen, että myös rokotetut voivat levittää koronaa:

Lue tutkimus: Lancet Study Finds COVID Shots Do Not Prevent Transmission.

Lue tutkimus: Hoitoalan pakkorokotuksille ei ole perusteita. Rokotetut ja rokottamattomat tartuttavat tautia yhtä hyvin.

Tuoreen Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan Delta-variantin myötä, vaikka olisi täysin rokotettu ja käyttäisi maskeja, voi saada tartunnan ja taudin oireettoman tai oireellisen muodon sekä tartuttaa tautia edelleen. Kyseessä oli sairaalassa tapahtunut koronan leviäminen. Jo yksin tämä kyseenalaistaa pakkorokotusten ja rokotepassin perusteet.

Rokotetut sairastuvat koronaan

Tutkimustieto, julki tulleet tapaukset ja data todistavat sen, että rokotetut sairastuvat myös koronaan. Näin käy riippumatta otettujen rokotteiden määrästä. Omicron -muunnoksen tiedetään jo väistävän 1. ja 2. rokotteet. Näyttöä on myös siitä, että 3. rokotteen ottaneet ovat saaneet Omicronin.

Lue tutkimus (pre-print): Sairaalaan koronan vuoksi päätyneet rokotetut tai rokottamattomat kuolevat täysin yhtä todennäköisesti.

Rokotettujen pandemia

Tilastojen mukaan Suomessa koronan takia sairaalahoitoa tarvitsevien joukossa rokotettujen osuus on suurempi kuin rokottamattomien. Rokotettujen osuus on myös lisääntyvä. Media ja viranomaiset ovat tietoisesti antaneet väärän käsityksen siitä, että kyseessä olisi rokottamattomien pandemia. Data ei tue tätä käsitystä.

Kahdesti rokotettujen koronaviruspotilaiden määrä HUSin sairaaloissa kasvanut. 9.11.2021.

Koronarokotehaittojen määrä on ennennäkemätön

Rokotehaittarekistereissä on historian korkeimmat luvut koronarokotteista, jotka ylittävät kaikkien muiden rokotteiden ilmoitettujen haittojen määrät vuosikymmenien ajalta. Vakavia koronarokotehaittoja on FIMEAn rekisterissä jo yli 4 400. Näistä 11-17-vuotiailla on yli 100.

Onko meillä oikeus tuhota lastemme ja nuortemme elämä uuden teknologian rokotteella, jonka pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä tunneta?

FIMEA. Koronarokotteiden haittavaikutusilmoitukset.

Koronapassilla ei saada pandemiaa hallintaan


Rokotuskattavuuden noston lopputuloksena meillä on pandemian ajan korkeimmat koronatapausten luvut. Sama lopputulos on nähtävillä useissa maissa ja tietyillä huippukorkeiden rokotuskattavuuden alueilla paikallisesti. Mitä enemmän on rokotettu, sitä enemmän meillä on koronatapauksia.

THL. Koronakartta.

Koronapassilta puuttuvat lääketieteelliset perustelut

Koronapassi ei takaa, että rokotettu ei levittäisi koronaa. Koronapassi ei takaa, että rokotettu ei saisi koronatartuntaa. Ei ole näyttöjä siitä, että koronapassi hillitsisi pandemiaa. Koronapassista ollaan tekemässä pysyvää. Koronapassin käytöstä on yksinkertaisesti valehdeltu. Ensimmäinen versio oli rajattu, vapaaehtoinen ja tilapäinen. Sellaisena se myös tarjottiin.

Nyt koronapassista on tulossa laajennettu versio – samalla työstetään sote-alalle pakollista rokotetta.

Koronapassista ollaan tekemässä koronatilanteesta riippumatonta

Ministeri Kiuru myöntää, että passista on ollut tarkoitus alunperinkin tehdä pysyvä ja koronatilanteesta riippumaton. Mistä on kysymys?


“Tämä linjaus rokotepassista tai koronapassi valmistelusta on tehty jo todella paljon aikaisemmin. Ja tätä kautta koronapassin käytön
laajentaminen on linjattu tehtäväksi jo paljon aikaisemmin. Ja se ei liity vain ja ainoastaan tähän tautitilanteeseen eikä synny tarpeesta
vain tätä tautitilannetta tasapainottamaan. Vaan yleisemminkin meidän lainsäädännössä pitäisi olla välineitä koronapassin käytölle
silloinkin, kun rajoituksia ei ole voimassa. Joten tätä ei tehdä vain tähän tilanteeseen. Tärkeätä on myös sitten se, että me saamme
rokotuksiin vauhtia.” Tiedotustilaisuus, 17.12.2021, Krista Kiuru


Rokotusstatuksesta on tulossa hallinnan väline

Rokottamattomien oikeuksia palveluihin, asiointiin, liikkumiseen kavennetaan askel kerrallaan. Rokottamattomien elintila halutaan tehdä mahdottomaksi. Onko tästä järjestelystä tulossa yleinen toimintamalli, joka on pysyvä?


Perusoikeutemme tulevat ehdolliseksi rokotestatuksesta. Syvenevät rokottamattomien
arkielämän rajoitukset ja elintilan kavennukset tarkoittavat myös sitä, että olemme siirtymässä
yhteiskuntaan, jossa perusoikeudet kuuluvat vain täyden koronarokotesarjan ottaneille.


”Täysi rokotesarja” ei näytä tulevan millään täyteen. Koronarokotteet näyttävät johtavan
tihentyviin rokoteväleihin. Nyt puhutaan jo 3 kuukauden välein annettavasta rokotteesta, koska
rokotesuoja näyttää hiipuvan 3 kk jälkeen. Näin siis rokotetutkaan eivät ole suojassa näiltä
pysyväksi tulevilta pakkotoimilta, elleivät ota jatkuvasti päivitettyä koronarokoteversiota.

Mistä on kysymys?


Mizrahi, B., Lotan, R., Kalkstein, N. et al. Correlation of SARS-CoV-2-breakthrough infections to time-from-vaccine. Nat Commun 12, 6379 (2021).

Lue myös: