Lapsilla haittavaikutuksia koronarokotteista

Tiedote 28.1.2022
mkrsuomi.fi/lasten-vanhemmille-2-rokotehaitoista

Koronarokotteista ennätysmäisen suuret haittavaikutusluvut – Mitä vanhempien on hyvä tietää?

Hallitus ja terveysviranomaiset ovat tarjonneet uuteen geeniteknologiaan perustuvaa injektiota yksinomaisena pelastustoimenpiteenä koronapandemialta ja viranomaisten rajoitustoimenpiteiltä. Tähän pelastusoperaatioon on nyt kutsuttu myös lapset osallistumaan. Samaan aikaan valtamediassa vaietaan kaikkien aikojen suurimmista rokotehaittaluvuista (Lähde: Fimea -rokotehaittarekisteri). Jokaisella huoltajalla ja aikuisella tulisi olla mahdollisuus saada tietää myös rokotteen riskeistä, erityisesti lasten ollessa kyseessä. Vaatimus informoidusta päätöksenteosta on kirjattu myös Suomen solmimiin kansainvälisiin sopimuksiin lääketieteen alalta (Oviedon sopimus).

Paitsi Suomessa, myös ympäri maailmaa näkyy sama tilanne; lapset ja nuoret ovat saaneet vakavia haittavaikutuksia, erityisesti sydämeen liittyen (sydänlihas- ja sydänpussitulehdukset). Tämä ei ole normaalia terveillä lapsilla ja nuorilla. Sydänlihas- ja sydänpussitulehduksesta jäävä arpikudos voi heikentää sydämen toimintaa loppuelämän ja lisätä sydänkohtauksen riskiä.

Yhdysvalloissa Pfizerin Comirnaty koronarokotetta koskevassa lasten ja nuorten rokotetutkimuksessa lähes joka kymmenes (9,2%) haittavaikutuksista oli vakavia ja 14 menehtyi 2020-2021. Yhdysvaltalaisesta VAERS-rokotehaittarekisteristä paljastuu, että koronarokotteiden aiheuttamat sydänlihas- ja sydänpussitulehdukset ovat 2021 moninkertaistuneet verrattuna aiempiin vuosiin ja influenssarokotteisiin.

Olemme koonneet sivuillemme koronarokotteen riskeistä kertovia tutkimustuloksia ja tilastoja periaatteella parempi katsoa kuin katua.

Mitä voin tehdä?

Rokotehaitoista puhuminen voi nostattaa tunteita; häpeää, pettymystä, mahdollisesti myös voimakkaampia tunteita. Silti puhuminen, kirjoittaminen ja keskustelu ovat luonnollisia väyliä purkaa aiheeseen liittyviä tunteita, jakaa kokemuksia, saada neuvoja ja valistaa kanssakulkijoita.

Rokotehaittojen tutkimiseen ja niistä valistamiseen on käytetty niukasti julkisia määrärahoja, minkä vuoksi tietämys riskeistä on usein vajavaista, yksipuolista ja kapealla pohjalla myös monella ammattilaisella. Koska viranomaiset eivät toimi asiassa aktiivisesti, ovat kansalaiset ja media avainasemassa rokotehaitoista valistamisessa. Sosiaalisessa mediassa ja valtamediassa kuitenkin sensuroidaan tällaista keskustelua. Kuitenkin, kun riittävän moni alkaa puhua asioista, niin lopulta mediankin on annettava sille tilaa.

Jos lapsi on sairastunut rokotteista, tulisi ottaa yhteyttä terveyskeskukseen ja Fimeaan. Lisäksi on suositeltavaa etsiä myös kanavia sosiaalisesta mediasta ja lähipiiristä, joissa voi puhua asioista avoimesti. Tahoihin, joihin voi olla yhteydessä, ovat mm. MKR, Koronarealistit ja Parents For Freedom Suomi.

mkrsuomi.fi/lasten-vanhemmille-2-rokotehaitoista
https://mkrsuomi.fi/lasten-vanhemmille-1-rokotteista/

Yhteydenotot ja haastattelut

Luna Lehikoinen
lunalehikoinen@gmail.com
Kasvatus ja koulutustyöryhmä
MKR Moniammatillinen Koronakriisin Ratkaisuryhmä

Lue myös: