Saksassa toimittajan voitto & asianajaja Reiner Fuellmichin oikeudenkäynti: taistelu vapaan ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta
Saksassa, kuten monessa muussakin maassa näinä aikoina, käydään oikeutta pandemian aikaisiin päätöksiin liittyen. Tämä artikkeli nostaa esiin kaksi tapausta, sekä kysymyksen yksilön vastuusta suhteessa vallankäyttöön.
1. Toimittajan voitto oikeudenkäynnissä toi julki koronakriisiryhmän pöytäkirjat
Saksalaisen Multipolar-verkkolehden toimittaja Paul Schreyer voittaa oikeudenkäynnin Robert Koch -instituuttia (RKI) vastaan. RKI eli Saksan tautikeskus on paikallinen sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaava viranomainen, jota Yhdysvalloissa vastaa CDC (Centers for Disease Control and Prevention). Oikeus määräsi Robert Koch -instituutin paljastamaan koronakriisiryhmänsä pöytäkirjat, jotka osoittavat virallisen pandemian syntymekanismin.
Tämän oikeusvoiton kautta paljastuneet pöytäkirjat herättävät keskustelua pandemian aikana tehdyistä päätöksistä. Pöytäkirjoista paljastuu, että tautitilanteen riskiarvion muuttaminen ei perustunutkaan eikä asiantuntijan arvioon. Kaikkea pöytäkirjojen sisältämää ei kuitenkaan ole vielä paljastettu. Multipolar onkin palannut myöhemmin oikeuteen saaden koko kuvan asiasta.
Saksan terveysviranomaiset antoivat periksi COVID-politiikkaan kohdistuvalle poliittiselle painostukselle, äskettäin julkaistut asiakirjat osoittavat. Saksan kansanterveysviranomaiset ja tieteelliset neuvonantajat yhdenmukaistivat COVID-19-suositukset poliittisten ohjeiden kanssa saatavilla olevien todisteiden sijaan. Tammikuusta 2020 huhtikuuhun 2021 julkaistut asiakirjat viittaavat siihen, että tieteelliset neuvonantajat räätälöivät COVID-19-lääketieteelliset ja poliittiset suosituksensa vastaamaan poliittisia ohjeita saatavilla olevan näytön sijaan.
Asiakirjojen julkaisu on synnyttänyt kiivaan keskustelun COVID-19-pandemian hallinnasta Saksassa ja saavuttanut Saksan liittopäivät. Parlamentissa on keskusteltu muun muassa tutkintakomission asettamisesta tarkastelemaan korona-aikaa.
Paul Schreyer on Multipolar-verkkolehden toimittaja, kirjailija ja tunnettu henkilö saksalaisessa mediassa.
Verkkolehti Stern uutisoi:
”Multipolar ja Schreyer näkevät, että nyt julkaistujen pöytäkirjojen sisältö vahvistaa heidän tietojaan, ja he vetävät johtopäätöksiä ennen kaikkea RKI:n tekemistä muokkauksista. Tosiasia on, että RKI nosti riskiarvioinnin arvosanan kohtalaisesta korkeaan maaliskuun 17. päivänä 2020. Päivää aiemmin pöytäkirjaan kirjattiin, että riskiarviointi on tehty ja sitä voidaan nyt skaalata. Kohdan tarkka sanamuoto on: Riskiarvio julkaistaan heti, kun (henkilön nimi poistettu) antaa merkin. Tämä viittaa toimittajista siihen, että riskiarvioinnin tiukentaminen kohtalaisesta korkeaksi – mikä oli perustana kaikille rajoitustoimenpiteille ja tuomioistuinten päätöksille – ei perustunut, toisin kuin aiemmin uskottiin, RKI:n asiantuntijan arvioon, vaan ulkopuolisen toimijan poliittiseen ohjeeseen.”
”Toimittajat haastavat menestyksekkäästi oikeuteen koronapöytäkirjojen julkaisemisesta.
RKI:n koronakriisitiimin pöytäkirjat katsottiin salaiseksi tiedoksi. Toimittajat ovat nyt haastaneet RKI:n oikeuteen saadakseen asiakirjat julkisiksi. Niiden sisältö herättää kysymyksiä pandemian aikana tehdyistä päätöksistä.
Pöytäkirjoista ilmenee, että koronaviruksen riskinarviointi päätettiin muuttaa kohtalaisesta korkeaksi 17.3.2020. Multipolar lehti päättelee, että päätös tehtiin ulkopuolisesta vaikutuksesta. RKI:n mukaan riskiarvioinnin muutos tehtiin itse, odotettiin vain ”merkkiä” sen julkistamiseen ulkopuoliselta (nimeämättömältä) taholta. Asiakirjat päättyvät huhtikuuhun 2021, ja monet kohdat on sensuroitu. Multipolar aikookin palata Berliinin hallinto-oikeuteen saadakseen sensuroimattoman version pöytäkirjoista ja täyden kuvan tapahtumista.”
Der Spiegel on Euroopan suurin aikakauslehti ja Saksassa hyvin vaikutusvaltainen lehti. Sen viikoittainen levikki on lähes miljoona.
Robert Koch Institutia vastaava laitos Suomessa on THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Asianajaja Reiner Fuellmichin vangitseminen ja oikeudenkäynti
2.1 Yleistä
Tohtori Reiner Fuellmichin dramaattinen vangitseminen ja oikeudenkäynti Saksassa herättää laajaa huomiota. Vaikka hän on ollut vangittuna 12.10.2023 alkaen, Fuellmich on pysynyt vahvana ja hän jatkaa taisteluaan epäilyttäviä syytteitä vastaan, jotka koskevat hänen entistä kollegaansa ja lahjoitusten käsittelyä koronakomiteassa.
Saksassa pitkään vangittuna oleva tohtori, asianajaja Reiner Fuellmich kertoo yhdessä ääniviestissään lehtimies Paul Schreyerin voitosta RKI:tä, paikallista tautikeskusta vastaan. Hän toteaa, että paljastettujen asiakirjojen pohjalta on mahdollista epäillä, että pandemian syntymekanismiin liittyisi korruptiota. Hän ennakoi, että tämä voitto oikeudessa tulisi johtamaan myös viralliseen tutkintaan pandemian aikana tehdyistä päätöksistä.
Fuellmich kertoo Saksan liittovaltion korkeimman oikeuden Bundesgerichtshof (BGH) entisen presidentin vaatineen jo kuukausia tutkintaa pandemian aikaisista toimista.
Fuellmich ennakoi Paul Schreyerin voiton mahdollista vaikutusta myös muihin maihin, joissa samanaikaisesti kuin Saksassa flunssa muuttui äkisti pandemiaksi sulkutiloineen 2020.
Reiner Fuellmich on saksalainen asianajaja ja tunnettu pandemian aikana tekemästään työstä nostaa esille virallisen narratiivin vastaisia todisteita pandemian syntymekanismista, rajoitustoimenpiteistä ja käytetyistä rokotteista/injektioista. Hän on toiminut kotimaassaan aiemmin myös menestyksekkäästi oikeusjutuissa suuryrityksiä vastaan. Fuellmich on julkaissut useita artikkeleita ja kirjoja pankkioikeuden, lääketieteen ja kansainvälisen yksityisoikeuden aloilta sekä opettanut professorina ja luennoitsijana Saksan ja Viron yliopistoissa.
Reiner Fuellmich on tullut tunnetuksi maailmanlaajuisesti Corona Investigative Committeen, Koronan tutkimuskomitean perustajana ja ns. Grand Jury -näytösoikeusistuntojen toteuttajana. Nauhoitetut istunnot löytyvät ICICin nettisivuilta (https://icic.law/), ja suomennettuina täältä https://mkrsuomi.fi/julkisen-mielipiteen-tuomioistuin/ (kaikki linkit tämän artikkelin lopussa).
Katso videolta alla puheenvuoro Riippumattoman tiedeneuvoston kokouksesta.
Geneetikko Alexandra Henrion-Caude toteaa meidän astuneen uuteen totalitäärisyyden aikakauteen, jota leimaa ”vaccinism”, rokoteideologia. Hän antoi tukensa Reiner Fuellmichille Riippumattoman tiedeneuvoston kokouksessa (CSI) 8.5.2024.
2.2 Fuellmichin vangitsemisen yksityiskohtia ja häntä vastaan nostettuja syytteitä
Lokakuun 12. päivä 2023 Reiner Fuellmich pidätetään Tihuanan lentokentällä Meksikossa. Konsulaatin kanssa oli sovittu passien ja viisumin uusimisesta siellä. Hänen vaimonsa Inka Fuellmich jää Meksikoon, kun Reiner lennätetään Saksaan ja Frankfurtiin, jossa hänet virallisesti vangitaan ja toimitetaan Rosdorfin vankilaan. Vankila on tunnettu maksimaalisesta vartioinnista ja vankien oikeuksien minimoinnista.
Tapahtumia Tihuanissa Reiner itse muiden muassa on luennehtinut kidnappaukseksi, jonka laillisuus on vähintäänkin arveluttava. Kidnappauksen suunnittelija ja toimeenpanija on hänen tuleva syyttäjänsä yhdessä joidenkin Reinerin entisten Koronakomitean kollegoiden kanssa.
Reiner on viettänyt nyt 7 kuukautta vankilassa. Hänellä on mielestään vain noin 5 %:n mahdollisuus puolustaa itseään.
Fuellmich ei saa tavata ketään paitsi asianajajaansa. Vaimon kanssa hän voi keskustella puhelimitse kerran viikossa keskustelun pysyessä poissa itse asiasta, sillä keskustelua ja sen sisältöä valvotaan. Hänellä ei ole pääsyä tietokoneelle eikä tiedostoihin, eikä hän saa puhua todistajien kanssa, joita hän haluaisi kuulla. Ulkopuolelta häneen voi ottaa yhteyttä ainoastaan kirjoittamalla vankilaan.
Reiner on vankilassa pystynyt kirjoittamaan ”statementtejä” – julkilausumia, jotka on julkaistu ICICin sivulla (https://icic.law/) . Myöhemmin hän on lähettänyt myös ääniviestejä, jotka on julkaistu samalla sivustolla. Molemmat ovat olleet tärkeitä, sillä ne ovat tuoneet valaistusta tilanteeseen, niin vangitsemisen perusteista kuin oikeudenkäynnin edistymisestä.
Ääniviesteistä kuultaa erityisesti myönteinen henki ja se, että Reiner Fuellmich on olosuhteisiin nähden murtumaton ja vahva. Kaikesta päätellen kyseessä on suunniteltu malli, jonka tarkoituksena on ollut hiljentää Fuellmich ja sulkea hänet niin sanotusti telkien taa.
2.3 Syytteistä ja niiden taustoista tarkemmin
Reiner Fuellmichia vastaan on nostettu syytteitä alkaen uhkailuista entistä Koronakomitean kollegaa Julius Hoffmannia vastaan aina Koronakomitean lahjoitusten kavaltamiseen. Mitä tulee mainittuihin uhkailusyytteisiin, ne on todettu jo Hoffmaninkin puolesta täysin perusteettomiksi.
Väitetty kavallus liittyy Reiner Fuellmichin toimeen panemaan Koronakomitean lahjoitusten väliaikaiseen ”lainaamiseen” eli siirtoon pois komitean omalta tililtä. Fuellmichia syytetään siitä, että hän olisi ottanut lainan omiin tarkoituksiinsa, vaikka kyseessä on ollut välttämätön toimenpide varojen turvaamiseksi ulkoisilta toimenpiteiltä, jotka olivat uhkaamassa lahjoituksia. Tämä uhka on Reinerin mukaan ollut välitön ja sen riski kasvava, joten suojellakseen lahjoituksia Reiner Fuellmich on tehnyt toimenpiteen, jolla hän on pystynyt turvaamaan osan varoista. Tämä laina olisi tullut ilman muuta takaisin maksuun. Tällaisessa toimenpiteessä ei ole mitään lainvastaista.
2.4 Oikeudenmukaisuuden puolustaja vapaaksi
Tohtori Reiner Fuellmichin vangitseminen ja oikeudenkäynti herättää syvää huolta oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Hänen vangitsemisensa ja siihen liittyvät syytteet ovat perustavanlaatuisesti kyseenalaisia, ja ne vaikuttavat olevan osa laajempaa pyrkimystä hiljentää merkittävä kriitikko. On tärkeää varmistaa, että Fuellmich saa oikeudenmukaisen kohtelun ja mahdollisuuden puolustautua täysimääräisesti. Kansainvälisesti onkin syytä pitää hänen tapaustaan esillä ja seurata, että oikeudenmukaisuus toteutuu. Asianajaja Reiner Fuellmichin vapauttaminen on välttämätöntä oikeuden ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi.
Pidähän Reiner Fuellmichin asiaa esillä! Jaa alla olevasta painikkeesta aukeavaa tiivistelmää ja vetoomusta Fuellmichin puolesta.
Vetoomuksen yhteydessä voi antaa vapaaehtoisen rahalahjoituksen, joka menee sivuston ylläpitämiseen ja vetoomuksen näkyvyyden edistämiseen.
3. Martin Niemöllerin runo (1946) varoittaa vaikenemisen seurauksista
Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, enkä puhunut mitään koska en ollut kommunisti. Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, enkä puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä. Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään koska en ollut juutalainen. Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä silloin ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.
Martin Niemöllerin runo ”Ensin ne tulivat…” toimii varoituksena siitä, että vaikeneminen ja välinpitämättömyys muiden kärsimyksestä voivat johtaa omien oikeuksiemme menetykseen. Sen opetus on ajaton ja muistuttaa meitä pysymään valppaina ja puolustamaan oikeudenmukaisuutta kaikkialla, missä sitä uhataan. Martin Niemöllerin runo toimii voimakkaana ja ajattomana muistutuksena totalitarismin vaarasta ja oikeusvaltion merkityksestä.
Oikeusopillisesta näkökulmasta tarkasteltuna runo korostaa totalitarismin väärinkäytöksiä oikeusjärjestelmän kautta. Totalitaristinen hallinto muuttaa oikeuslaitoksen välineeksi omien poliittisten tavoitteidensa toteuttamiseksi, mikä johtaa oikeudenmukaisuuden romahtamiseen ja yksilöiden perusoikeuksien polkemiseen
Runo havainnollistaa totalitarismin etenemisen logiikkaa: se alkaa yksittäisten ryhmien vainoamisesta ja laajenee vähitellen, kunnes koko yhteiskunta on alistettu hallinnon kontrolliin. Tämä prosessi hyödyntää usein oikeusjärjestelmää välineenään. Tarkoituksena on murentaa oikeuslaitoksen riippumattomuus, jolloin siitä tulee hallinnon poliittisten tavoitteiden toteuttaja.
Oikeusvaltion periaate, jossa laki suojelee yksilön oikeuksia ja turvaa oikeudenmukaisuuden, on totalitarismin vastakohta. Niemöllerin runo korostaa, kuinka oikeusjärjestelmän muuttaminen poliittisten tarkoitusperien työkaluksi johtaa epäoikeudenmukaisuuteen ja ihmisoikeusloukkauksiin. Oikeusvaltion puolustaminen on siis olennaisen tärkeää totalitarismin estämiseksi.
Runo muistuttaa meitä yhteiskunnallisesta vastuusta. Vaikka emme itse kuuluisi sorrettuun ryhmään, vaikeneminen epäoikeudenmukaisuuden edessä voi lopulta kääntyä meitä itseämme vastaan. Oikeusjärjestelmän tulee suojella kaikkien oikeuksia, ja kansalaisten tulee olla valmiita puolustamaan toisiaan sorron uhatessa.
Rikosoikeudellisesti runo valaisee, kuinka totalitaristiset hallinnot voivat käyttää lainsäädäntöä ja oikeusjärjestelmää sorron välineenä. Tämä tarkoittaa, että lainsäädäntöä ja oikeudenkäyttöä väärinkäytetään hallinnon poliittisten vastustajien, vähemmistöjen ja muiden epätoivottujen ryhmien vainoamiseen. Tällainen toiminta on oikeusvaltion periaatteiden vastaista ja johtaa oikeudenmukaisuuden murenemiseen.
Sosiaalipoliittisesti runo muistuttaa meitä yhteiskunnallisesta vastuustamme ja solidaarisuuden tärkeydestä. Se painottaa, että sorto yhtä ryhmää kohtaan on uhka kaikille, ja siksi on tärkeää taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan kaikissa muodoissaan. Runo kannustaa aktiiviseen toimintaan ja solidaarisuuteen eri ryhmien välillä totalitarismin nousun estämiseksi ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan säilyttämiseksi.
Martin Niemöllerin runo kuvastaa voimakkaasti totalitarismin nousun vääjäämätöntä kehitystä ja sen vaaroja yhteiskunnalle. Runo kertoo siitä, kuinka totalitarismin edetessä eri ryhmät joutuvat sortamisen ja vainon kohteeksi, kunnes lopulta ketään ei ole enää jäljellä puolustamaan sorrettujen oikeuksia.
Martin Niemöllerin runo on varoitus siitä, että vaikeneminen ja välinpitämättömyys voivat johtaa totalitarismin nousuun ja oikeusvaltion tuhoon. Runo korostaa yhteiskunnallista solidaarisuutta ja vastuuta, oikeusvaltion puolustamista ja aktiivista epäoikeudenmukaisuuden vastustamista.
Yksilöiden valinnat ja päätökset pitävät yllä oikeudenmukaista ja vapaata yhteiskuntaa.
MKR Jäsenkirje 19.11.2021Moniammatillinen Koronakriisin Ratkaisuryhmä MKR Hyvät suomalaiset! Maailmalla on nähty mihin suuntaan lahjotut päättäjät ovat vieneet maataan. Lääketiede ja lait on heitetty romukoppaan ja kaikkia ihmisoikeuksia poljetaan kuin Einarin polkupyörää – kansainvälisten rikollisten ohjeistamana. Aivan sama on tapahtumassa Suomessa. Poliisi ja Puolustusvoimat ottavat tilanteen haltuun ja pidättävät rikolliset päättäjämme VASTA kun heillä on tarpeeksi…
Kansallinen vetoomus Suomen lasten puolesta TOIMI PIAN – 5-11 vuotiaiden rokotuskierros on käynnistymässä! Koululaisten vanhemmille 1 koko materiaali Kieltolomake ALLE 12v TIEDOTE 12.11.2021: Parents for freedom syntyi elokuussa koulujen lukuvuoden alettua. Maailma oli elänyt koronakriisin keskellä, ja myös päiväkodeissa ja kouluissa aikaa, joka oli yhä enenevässä määrin kestämätöntä. Kun koronatoimet olivat alkaneet niin voimakkaasti koskettaa…
MKR Viikkokirje 47 – 22.11.2021 KIITOKSIA: Upeasta WWD 5.0 miekkarista ja suurkulkueesta Helsingissä viikonloppuna Lähes 2000 tuhannesta ihmisestä, joista jopa valtamediakin uutisoi Äärimmäisen sydämellisistä sieluista, joita sai tavata kaikkialla Järjestäjille ja esiintyjille hyvästä työstä ja viihdyttävästä ohjelmasta Ihmiskunta yhdessä pystyy mihin tahansa! Kuvissa rokkaava Suomi-leijona Rautatientorilla, massoja Senaatintorilla ennen suurkulkuetta ja iloisia MKR-tiimiläisiä miekkarin etukäteistapaamisessa…
Kaikissa kulttuureissa etsitään apua ja toivoa jostakin itseä suuremmasta, tuntemattomasta. Vaikeissa tai jopa pelottavilta tuntuvissa tilanteissa avun tarve ja etsiminen kasvaa. MKR:n Kristillinen keskusteluryhmässä herätellään toivoa Raamatun Kirjoitusten kautta!
MKR tiedote 23.11.2021 Valtavirran julkaisujen tiedepaljastukset jatkuvat. Nyt suurin ja maineikkain lääketieteen alan lehti Lancet on puuttunut myös Suomessakin käytettyyn valheelliseen ja ihmisryhmää syrjivään ”Rokottamattomien Pandemia” -termin käyttöön. Lancetin lailla tiedettä ja ihmisoikeuksia puolustaa Moniammatillinen Koronakriisin Ratkaisuryhmä MKR ja molemmat suosittelevat termin käytön välitöntä lakkauttamista. Lancet Nide 398, numero 10314, 20.-26. marraskuuta 2021, sivu 1871….
TIEDOTE 21.9.2021 Moniammatillinen Koronakriisin Ratkaisuryhmä MKR on lopen kyllästynyt Suomessa vellovaan korruptioon. Johtavilla päättäjillä ja terveysviranomaisilla on massiivisia jääviysongelmia. Internetissä leviävä sketsikokoelma Suuri Koronaväittely nostaa näistä monia esille. Moniammatillinen Koronakriisin Ratkaisuryhmä MKR syntyi vuoden 2021 alussa, sillä virallinen koronakriisin hoito vaikutti olevan täysin päätöntä. Hyvin pian kävi ilmi, että ”päätön toiminta” ei ollutkaan vahinko, vaan…