Rokotettujen tartunnat nousussa

MIKSI KORONATARTUNNAT OVAT ENNÄTYSLUKEMISSA – ROKOTUKSISTA HUOLIMATTA?

Suomalainen tutkija välitti jo syksyllä 2021 THL:lle tiedon siitä, että Suomessa käytettävät mRNA-rokotteet ”vuotavat” – siksi ne eivät estä koronatartuntaa ja altistavat myös muille sairauksille.

Tästä huolimatta median haastattelemat infektiotautien lääkärit, THL ja rokoteasiantuntijat pysyivät asiasta hiljaa samaan aikaan, kun tiedotusvälineet antoivat runsaasti palstatilaa rokottamattomien syyllistämiselle Suomen oloissa ainutlaatuisessa mittakaavassa. Tieteen vastaisesti tiedotusvälineissä puhuttiin ”rokottamattomien pandemiasta”.

Enää kaksi ja kolme rokotetta saaneiden koronatartuntoja on mahdoton peitellä. Tammikuussa 2022 tartuntojen määrä on ollut huippulukemissa, viikon kolme tartuntamäärän ollessa STM:n mukaan 52 000 ja viikon kaksi 57 000. Rokotetut edustavat enemmistöä koronatartunnan saavista kaikissa korkean rokotekattavuuden maissa. Israelin suurimmassa akuuttisairaalassa Ichilovissa jopa 70–80 % vakavista koronatapauksista on kolmesti rokotettuja. Ruotsissa Jämtlandin läänissä 70–80 % koronatartunnan saaneesta on rokotettuja. Pohjois-Norjan Bodøssä on sama tilanne: kahdeksan kymmenestä koronatartunnan saaneesta on rokotettuja.

Jopa median vakioasiantuntijoiden on ollut pakko myöntää, ettei koronaa rokottamalla saada katoamaan. Siitä huolimatta mRNA-rokotteiden riskit ymmärtävien syyllistämistä ja rokotuksiin painostamista jatketaan pääministerin kansliaa myöten. Tieteellisesti on kiistatonta, että käytetyt mRNA-rokotteet kiihdyttävät epidemiaa ja lisäävät sairastavuutta – eivätkä suojaa tartunnalta tai estä taudin leviämistä.

Lue suomalaisen tutkijan koko haastattelu alta tai kuuntele se videolta. Sen jälkeen tiedät, miksi rokotetut ovat alttiimpia saamaan koronatartunnan ja miksi paljon puhutulla 80 % rokotekattavuudella ei ole mitään merkitystä laumaimmuniteetin kannalta.

Miksi tätä tietoa ei annettu suomalaisille oman rokotepäätöksen tueksi ennen kokeellisen mRNA-rokotteen ottamista? Miksi rokottamisen vaaroista ja hyödyttömyydestä edelleen vaietaan?

SUOMALAISEN TUTKIJAN HAASTATTELU 12.10.2021

Eivätkö Suomessa käytettävät rokotteet suojaakaan koronalta? Kuuntele suomalaisen tutkijan haastattelu tästä tai katso se Posi-TV:n uutisista, jakso 18 (kohta 9 min).

*Posi-TV:n haastattelua on muokattu yleiskielisempään muotoon.

Tutkija: Vuotavalla rokotteella, mitä nämä kaikki nykyiset on ­– kaikissa tutkimuksissa on osoitettu niiden vuotavan – vuotavalla rokotteella ei koskaan voi saada aikaan laumaimmuniteettia.

Toimittaja: Mitä tarkoitat vuotavalla? 

Tutkija: Vuotava tarkoittaa sitä, että rokottaminen ei steriloi eli rokottaminen ei saa aikaan steriloivaa immuniteettia. Se tarkoittaa, ettei edes merkittävä osa rokotetuista tule rokotuksen jälkeen immuuniksi kyseisen taudin uudelleen saamiselle eli infektiolle. Kaikki saavat infektion. Oletpa sitten rokotettu 1, 2, 3, 4 tai tuhat kertaa, kaikki tulevat saamaan covid-19-taudin.

Miksi? 

Se on hyvin yksinkertaista. Kyseisellä viruksella – ja sen kaikilla variaatioilla viruksen koko ajan mutatoituessa – on useampi eläinisäntä. Se voi siis mennä oireettomana tai oireellisena eläimeen. Vaikka kaikki maailman ihmiset saataisiin hoidettua täysin oireettomiksi, eikä olisi enää yhtään sars-CoV-2-infektiivistä potilasta, virus on eläimissä. Se on kotielämissä, kuten kissoissa, koirissa ja monissa muissa. Se tarkoittaa sitä, että jos me haluttaisiin saada sars-CoV-2 kokonaan hävitettyä maailmasta, pitäisi tappaa kaikki eläimet.

Mitään virusta, jolla on eläinisäntä – eli virus voi mennä eläimeen ja infektoida tai olla infektoimatta, mutta pysyä eläimessä – viruksella on siis eläinisäntä, eläinekosysteemi, johon se voi mennä – ei ole ikinä maailman historiassa onnistuttu, eikä tulla ikinä maailmanhistoriassa onnistumaan, hävittämään kokonaan. Nolla sars-CoV-2-tapausta on tyhmä, idioottimainen ajatus. Kaikki epidemiologit, kaikki virologit myöntävät tämän maailmassa. 

Kun rokote vielä vuotaa – rokotehan voi toimia monella tavalla – nämä nykyiset niin sanotut rokotteet toimivat niin, että ne jollakin prosentuaalisella todennäköisyydellä, jossain prosentuaalisessa määrässä injektoitua populaatiota, estävät taudin täysin mielivaltaisesti valittujen vakavampien oireiden ilmaantumista. Ne eivät estä sitä, että ihminen saa infektion tai sitä, että se ihminen tartuttaa infektion eteenpäin. Se ei estä tartuntaa tai tarttumista. Silloin se ei pysäytä taudin leviämistä ja se tarkoittaa vuotamista.

Vuotavalla rokotteella ei pystytä saamaan aikaan laumaimmuniteettia. Voit kysyä keneltä tahansa maailman epidemiologilta – kaikki ovat täsmälleen samaa mieltä. Se on mahdotonta.

Silti me yritetään rokottaa joku 80 % kuin se olisi joku maaginen raja, minkä jälkeen asiat… ei se muuta mitään!

Me tiedetään, että vaikka rokotekattavuus olisi 2 %, 800 % tai 100 prosenttia, 3–5 kuukautta viimeisen rokotteen jälkeen, oli se ensimmäinen, toinen tai kolmas, viruksen tiettyjä versioita neutralisoivat vasta-aineet

– eli neutralisoiminen tarkoittaa, että vasta-aineet tekevät tiettyjä viruksia harmittomammiksi, tauti ei ilmene potilaalla niin vakavana, vaikka hän saa kyllä sen infektion ja voi levittää sitä –

3–5 kuukauden päästä neutraloivat vasta-aineet putoavat alle neutralisointitason ja sen jälkeen se ihminen ei ainoastaan saa yhtä todennäköisesti infektiota kuin rokottamaton

– vaan koska se rokote myös pyyhkii mennessään ei-spesifiset vasta-aineet, jotka taistelevat kaikkia muita infektioita vastaan, kyseinen henkilö on vielä paljon alttiimpi saamaan kaikkia muita infektioita ja levittämään niitä eteenpäin.

Eli rokottaminen itse asiassa pahentaa tilannetta sen jälkeen, kun on kulunut 3–5 kuukautta viimeisestä saadusta injektiosta.  

Tiivistettynä: Tällaisella vuotavalla rokotteella ei voida saada aikaan laumasuojaa, mutta silti me yritetään saada jotain 80 prosentin rokotekattavuutta, joka jotenkin niin kuin muuttaisi asian – ei muuta!

Se tulee tarkoittamaan, että Suomessa ensi kevään aallossa tulee vielä paljon enemmän läpimurtoinfektioita, koska silloin on kulunut toisen injektion saamisesta suurimmalla osalla yli 5 kuukautta.

Ja nämä ihmiset tulevat saamaan joko sars-CoV2-infektion ja siten covid-19-taudin tai jonkun muun taudin, koska niiden immuniteetti on ihan ”paskana”.

Osalla ihmisistä, kun ne saa hyvän vasteen ja niille sattuu sopiva variantti, rokote osan aikaa viimeisestä rokotuksesta lieventää taudin kuvaa. Siltä se näyttäisi tällä hetkellä, tosi monen tutkimuksen perusteella.

Mutta vaste romahtaa 3–5 kuukaudessa, ja sen jälkeen ne ihmiset on entistä alttiimpia kaikille infektioille. Ja se on se negatiivinen puoli.

Kun kokonaisanalyysissä punnitaan hyötyjä ja haittoja, onko tulos pakkasen puolella vai positiivinen? Tätä analyysiä ei ole vielä kukaan tehnyt. Sen tulevat näyttämään seuraavat kaksi koronavirusaaltokautta.

Kun mennään varianttispesifisiin, tällä hetkellä sanotaan – mikä on täysin idioottimaista, täysin epätieteellistä ja vastoin tieteellisiä löydöksiä – että kyseessä on rokottamattomien epidemia
– ei!

Rokottamattomat ovat niitä, jotka tulevat saamaan nopeimmin, todennäköisesti, sen luonnollisen tartunnan ja he tulevat saamaan laajan, pitkäkestoisen ja tehokkaan neutralisoivan ja steriloivan immuniteetin, mikä on ainoa, minkä päälle voidaan rakentaa minkäänlaista laumasuojaa.

Eli rokottamattomat ajavat sitä ainoaa tapaa, millä tämä epidemia voi koskaan loppua.

Ja kaikki, jotka jatkavat itsensä rokottamista, estävät koko ajan luontaisten vasta-aineiden syntymistä omassa kehossa ja jatkavat tätä epidemiaa.

Tätä epidemiaa jatkavat nimenomaan rokotetut kahdella tavalla:

1. Heidän takiaan luontainen infektiolaumasuoja ei kasva riittävän isoksi.

2. Rokotukset ajavat hyvin spesifistä tiukkaa evolutionaarista painetta virukselle mutatoitua tarttuvammaksi ja eri lailla tartuttavaksi.

Rokotetut ajavat mutaatioiden ja variaatioiden syntyä ja leviämistä. Ja nämä ovat kaksi täysin kiistatonta tieteellistä faktaa useissa julkaistuissa vertaisarvioiduissa tutkimuksissa.

Miksi tätä ei lue Hesarissa tai Ylessä?

Tehoton koronarokote

ROKOTEASIANTUNTIJA GEERT VANDER BOSSCHE: VUOTAVIA ROKOTTEITA EI TULE KÄYTTÄÄ KESKELLÄ PANDEMIAA

Joulukuun alussa 2021 MKR julkaisi jutun, jossa belgialainen rokoteasiantuntija varoitti rokottamasta vuotavalla rokotteella:

”Rokotespesialisti Bossche varoittaa koronarokotteiden aiheuttavan katastrofin – haastamme sosiaali- ja terveysministeriön toimimaan!”

Belgialainen rokoteasiantuntija Geert Vanden Bossche, joka tunnetaan myös työstään ebolan torjumiseksi, varoitti vuotavan rokotteen käytöstä joukkorokotuksissa herkästi mutatoituvaa virusta vastaan. Rokotukset aiheuttavat virukselle evolutiivista painetta, minkä seurauksena vakavammat mutaatiot nousevat hallitsevaksi lajiksi – ja lopulta voi syntyä mutaatio, jota ei voi pysäyttää millään rokotteella.

Rokotusten edetessä on havaittu, että juuri eniten rokotetuissa maissa koronatartunnat ovat suorastaan räjähtäneet käsiin. Sama kehitys on nähty myös Suomessa. Geeniteknologisten, toistuvasti annettavien koronarokotteiden riskinä on myös luonnollisen immuniteetin heikkeneminen, jopa tuhoutuminen, mistä tämänhetkiset valtavat tautiluvut ja sairastavuuden lisääntyminen ympäri maailmaa todistavat.

SAIRASTAVUUS LISÄÄNTYNYT MYÖS SUOMESSA

Sairastavuus ja kuolleisuus ovat viime vuonna nousseet myös Suomessa huippulukemiin. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 kuolleita oli 1855 enemmän kuin edellisenä vuonna. Tuoreimpien avohoidon tilastojen mukaan terveydenhuollon käyntimäärät ovat Suomessa kasvaneet merkittävästi lähes joka sairauskategoriassa. Sydämen rytmihäiriöitä kirjattiin esimerkiksi viime vuonna (2021) yli 27 000 tapausta enemmän (53 465) kuin vuonna 2019, kasvaimia lähes 60 000 enemmän (223 272) ja akuutteja sydänpussin tulehduksia kolminkertainen määrä (153) vuoteen 2019 nähden.  

Täysin uudentyyppisten, geeniteknologiaan perustuvien rokotteiden osuutta sairastavuuden nousussa ei voida poissulkea, sillä koronarokotehaittoja on raportoitu ennätysmäärä, myöskään pitkän aikavälin haittavaikutuksia ei tunneta. Samaisen avohoidon tilaston mukaan ”määrittämättömiä rokotteen ja biologisen aineen haittavaikutuksia” kirjattiin viime vuonna 10 745 tapausta, kun niitä ei vuonna 2019 oltu tilastoitu yhtään.

VUOTAVA ROKOTE ESTÄÄ LAUMASUOJAN SYNTYMISEN

Luonnollisen tartunnan etuna on, että sairastunut saa välittömästi suojan uusimmilta mutaatioilta. Britannian kansanterveysviraston (ent. Public Health England) julkaisun mukaan rokottamattomien tartunnat ja sairastavuus vähenevät ajan mittaan, koska heidän immuunijärjestelmänsä ”kouliintuu” altistuessaan virukselle. Vanden Bossche toteaa koronatartuntojen aikajanalla vähenevän, koska synnynnäinen immuniteetti, joko luonnollisena tai kouliintuneena, on steriloiva immuniteetti, mikä luo laumasuojaa.

Rokottamisen jatkaminen ei-steriloivilla rokotteilla johtaa Vanden Bosschen mukaan laumasuojan mahdollisuuden menettämiseen. Synnynnäiset, steriloivat vasta-aineet tukahtuvat ja rokotuksella saadut ovat täysin hyödyttömiä viruksen mutatoituessa.

Erityisesti Bossche varoittaa lasten rokottamisesta. Lasten synnynnäinen immuniteetti muuttuu virukselle altistuessaan yhä vahvemmaksi ja tautia ehkäiseväksi, toisin kuin rokotuksella saatu. Jos steriloivan immuniteetin mahdollisuus myös lapsilla menetetään, väestöön ei kehity laumasuojaa.

Geert Vanden Bosschen haastattelu julkaistiin marraskuussa 2021, jolloin hän enteili tautitapausten määrän räjähdysmaista kasvua. Hänen ennustuksensa on valitettavasti nyt toteutunut.

Erityisen harmissaan Vanden Bossche on siitä, että avoimesta tieteellisestä vuoropuhelusta on kokonaan kieltäydytty ja rokottamisen riskejä ei ole tarkasteltu laajasta tieteellisestä näkökulmasta kattaen niin epidemiologian, virologian, rokotologian kuin evoluutiobiologian.

Lasten rokottamatta jättäminen on Vanden Bosschen mukaan viimeinen toivo estää tulollaan oleva katastrofi. Ottavatko Suomen viranomaiset huippuasiantuntijan varoituksesta nyt vaarin ja lopettavat lasten rokotukset?


MKR-toimitustiimi

Lähteet:

https://tokentube.net/v/1839786060/Geert-Vanden-Bossche–haastattelu

https://www.voiceforscienceandsolidarity.org/videos-and-interviews/second-call-to-who-please-dont-vaccinate-against-omicron

https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(21)02243-1/fulltext

https://www.ssi.dk/-/media/cdn/files/covid19/omikron/statusrapport/rapport-omikronvarianten-20122021-9j51.pdf?la=da

https://www.israelnationalnews.com/news/321674

https://covid-19.ontario.ca/data#casesByVaccinationStatus

https://www.wionews.com/world/in-this-german-state-omicron-spreading-among-vaccinated-people-442958

https://www.bmj.com/content/375/bmj.n3027

https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(21)02243-1/fulltext#%20

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8481107/

https://www.thelancet.com/journals/laninf/article/PIIS1473-3099(21)00648-4/fulltext

https://www.stat.fi/uutinen/kuolleita-ja-syntyneita-edellisvuotta-enemman-vuonna-2021

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008533440.html

https://areena.yle.fi/1-50949842

Tamara Tuuminen Kempen podcastissa: miten koronapiikit oikein toimivat? – Rapsodia

Lue myös: