Albertalaiset äänestivät kansalaisten oikeuksia puolustaneen Danielle Smithin pääministeriksi

Äänestäjät valitsivat vapauden

Kanada

Albertalaiset äänestivät kansalaisten oikeuksia puolustaneen Danielle Smithin pääministeriksi

Albertan entinen pääministeri Jason Kenney pani toimeen äärimmäiset korona- ja sulkutoimet provinssissaan ja jopa vangitsi sulkutoimia vastustaneita. Puolueensa johtajuusäänestyksessä toukokuussa hän ei saanut riittävää äänten enemmistöä voidakseen jatkaa puolueensa johtajana ilman uusia vaaleja. Uudeksi pääministeriksi valittiin lokakuun kuudentena päivänä epäinhimillisiä koronatoimia vastustanut Danielle Smith.

Kiitos Rapsodialle videon tekstityksestä.

Entinen pääministeri Jason Kenney toteutti muun muassa seuraavat koronatoimet:
  • Kodittomia ruokkineet pastorit saivat sakkoja ”laittomien julkisten kokoontumisten” järjestämisestä.
  • Ravintoloitsijat, jotka kieltäytyivät syrjimästä asiakkaitaan terveystiedon perusteella, joutuivat pidätetyiksi ja jopa viikoiksi vankilaan.
  • Jumalanpalveluksia pitäneet pastorit suljettiin vankilaan heidän ajettuaan tiehensä terveystarkastajat, jotka tunkeutuvat kirkkoon kesken rukoilemisen.
  • Rokotepasseja ja rajoituksia vastaan protestoineille Convoy-liikkeen rekkakuskeille saarnan pitänyt pastori joutui viikoiksi vankilaan.  
  • Pastori, joka kieltäytyi pakottamasta seurakuntaansa noudattamaan kirkon normaalin toiminnan estäviä maski- ja kokoontumissääntöjä, suljettiin 35 päiväksi vankilaan.
  • Jopa mielenosoitukseen osallistunutta hevosta sakotettiin.

Lokakuussa virkaansa astunut Albertan uusi pääministeri Danielle Smith totesi ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan pääministerinä:
– Rokottamattomien kohtelu ollut pahin syrjinnän muoto, jota olen todistanut lähihistoriassa. Nämä ihmiset ovat olleet kaikkein syrjityin ihmisryhmä, jonka kohtelua olen joutunut todistamaan elämäni aikana.

– Haluan ihmisten tietävän, että minusta tapahtunutta ei voi hyväksyä ja me emme aio luoda lääketieteellisen valinnan perusteella eriytettyä yhteiskuntaa. Albertalaiset ansaitsevat anteeksipyynnön. En ole kuullut yhtään anteeksipyyntöä keneltäkään ministeriltä, jotka ovat määränneet nämä toimet meitä kohtaan kahden viime vuoden aikana.

Uusi pääministeri Danielle Smith pyysi suoraselkäisesti anteeksi edeltäjänsä toimia Rebell Newsin Selene Galasin kysyessä häneltä, milloin hän aikoo täyttää lupauksensa ja pyytää anteeksi hallituksen koronatoimia ja armahtaa koronarajoitusten takia oikeuteen joutuneet:

– Pyydän anteeksi nyt. Olen todella pahoillani jokaisen puolesta, joka on joutunut asiattoman syrjinnän kohteeksi rokotustietojensa takia. Olen todella pahoillani jokaisen valtion työntekijän puolesta, joka on erotettu työstään rokottamattomuuden takia. He ovat tervetulleet palaamaan takaisin, jos tahtovat.
– Mitä tulee armahdukseen, tarvitsen siihen vielä lainopillisia neuvoja. Olen jo pyytänyt henkilöstöäni selvittämään, että miten voisimme edetä tässä. Oma näkemykseni on, että nämä ovat olleet poliittisia päätöksiä, joten uskon, että poliittiset päätökset voidaan myös kumota. Mutta tarvitsen tähän vielä lisää lainopillisia neuvoja.


Albertan uusi pääministeri Danielle Smith pyysi anteeksi edellisen hallituksen toimia ”rokottamattomia” ja sulkutilojen vastustajia kohtaan. Hän lopetti lokakuussa myös yhteistyön Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa ja vetäytyi Global Coalition for Value in Healthcare -verkostosta.
– En työskentele sellaisten ryhmittymien kanssa, jotka puhuvat hallitusten kontrolloinnista. Minusta on vastenmielistä, kun miljonäärit kehuskelevat sillä, miten paljon valtaa heillä on poliittisiin johtajiin, Smith totesi.

Alla lisää Maailman talousfoorumin (WEF) tavasta soluttautua maiden hallituksiin.


Lähteet:
Kanadan Alberta pyysi anteeksi ”rokottamattomien” syrjintää
https://rapsodia.info/kanadassa-pyydettiin-anteeksi-rokottamattomien-syrjintaa-2/
Rebel Newsin alkuperäinen uutinen: https://twitter.com/RebelNewsOnline/status/1583944132266848256
https://www.rebelnews.com/tags/lockdown_amnesty

Milloin poliitikot Suomessa pyytävät anteeksi koronasyrjintää?

Odotamme myös Suomessa, että maamme viranomaiset, poliitikot ja media pyytävät anteeksi kuukausia jatkunutta vihapuhetta ”rokottamattomia” kohtaan sekä ”rokotettujen” manipulointia ”rokottamattomia” vastaan.
Odotamme anteeksipyyntöä yrittäjille ja esiintyjille, joiden elinkeino ja elämä tuhottiin turhiksi osoittautunein toimin.
Odotamme anteeksipyyntöä veronmaksajille, joiden rahoja tuhlataan edelleen turhiin koronatoimiin ja injektioihin, vaikka korona ei ole pitkään aikaan ollut yleisvaarallinen tartuntatauti.
Odotamme anteeksipyyntöä medialta valtion propagandan kritiikittömästä toteuttamisesta, valheiden ja puolitotuuksien levittämisestä, rokotehaittojen pimittämisestä ja olennaisen tiedon ja totuuden sensuroinnista, vaikka se on jo paljastunut kaikille, jotka pystyvät seuraamaan asioita laajemmin.
Odotamme anteeksipyyntöä viranomaisilta, poliitikoilta ja toimittajilta, jotka ovat johtaneet harhaan heihin luottaneita ihmisiä.

rokottamattomien syrjintää

Kanadalaiset pastorit puolustivat kokoontumis- ja uskonnonvapautta sekä rokotusten ja koronatoimien vuoksi vainottuja ihmisiä oman vapautensa kustannuksella. Mitä tekivät papit Suomessa?
Helsingin piispa Teemu Laajasalo käytti valtaansa ”rokottamattomien” maalittamiseen kutsuen heitä itsekkäiksi, moraalittomiksi ja tieteenvastaisiksi ja toivoi heihin kohdistuvia rajoituksia kiristettävän – huolimatta siitä, että jo kirjoituksen aikaan oli selvää, että koronapassilliset tilaisuudet olivat lukuisten tartuntaketjujen lähteitä.

Lähteet:
https://premierchristian.news/us/news/article/canadian-pastor-jailed-for-holding-church-services-welcomes-pardons-and-runs-for-office
https://www.foxnews.com/world/pastor-running-office-welcomes-plan-pardon-covid-offenders-being-jailed-keeping-church-open

Tanska

kstra Bladet, yksi Tanskan suurimmista sanomalehdistä, pyysi anteeksi koronauutisointiaan. He kertovat kuunnelleensa hallitusta kyseenalaistamatta viranomaisilta saamiaan tietoja.

Ekstra Bladet, yksi Tanskan suurimmista sanomalehdistä, pyysi anteeksi koronauutisointiaan. He kertovat kuunnelleensa hallitusta kyseenalaistamatta viranomaisilta saamiaan tietoja ”koronahirviötä” peläten.

Lähteet:
https://mkrsuomi.fi/koronauutisointi/
https://ekstrabladet.dk/nyheder/lederen/vi-fejlede/9072013?s=09
https://pelastetaansuomenlapset.fi/valtamedian-rokotetiedotus-on-valheellista-vertaa-helsingin-sanomien-artikkelia-ja-sensuroitua-vastinetta/

USA

Floridaa ei hallita pelolla vaan tosiasioilla

Floridan lääkintöhallituksen pääjohtaja Joseph Ladapo on päättänyt lopettaa 18–49-vuotiaiden miesten koronarokotukset, koska tutkimustulosten mukaan koronainjektio lisää sydänperäisten kuolemien riskiä. Florida will not be ruled by fear but by facts, Ladapo sanoi tultuaan valittua virkaansa.

Poliitikoilta maailmanlaajuisesti tuntuu yhtäkkiä unohtuneen, että kehollinen itsemääräämisoikeus on jokaisen ihmisen ehdoton oikeus, johon poliitikon valta ei ulotu

Tehottomiksi ja haitallisiksi osoittautuneista koronainjektioista näyttää tulleen poliittista vallankäyttöä, jossa kyse ei ole terveydestä vaan mRNA-injektioiden pistämisestä mahdollisimman moneen, vaikka pakolla. Miksi osa myös Suomen poliitikoista, virkamiehistä ja lääkäreistä haluaa toimia täysin kritiikittömästi jättimäisten rokoteyhtiöiden myynninedistäjinä?
Koronainjektion pakottaminen toiseen ihmiseen toimeentulon menettämisen uhalla on moraalisen ja eettisen rappion huipentuma. Sivistyneenä ja demokraattisena itseään pitävä valtio ei puutu toisen ihmisen koskemattomuuteen ja vapauteen valita, mitä kehoonsa laittaa. Sivistysvaltio ei kiellä toiselta ihmiseltä toimeentuloa terveysvalinnan takia. Sivistysvaltio kunnioittaa kansalaistensa perusoikeuksia ja perustuslakia – tai se ei ole enää sivistysvaltio.

Suomi

Kuolemat koronatartunnan yhteydessä THL:n tilaston mukaan
Lähde: THL


Mikä on normaalia?


Ei ole normaalia, että rokotteita tulee ottaa muutaman kuukauden välein.
Ei ole normaalia, ettei rokote estä saamasta tartuntaa.
Ei ole normaalia, ettei mittavia rokotehaittoja ole olemassa julkisessa keskustelussa.
Ei ole normaalia, että ylikuolleisuus nousee samassa tahdissa mRNA-injektiokierrosten kanssa.

Ylikuolleisuus nousee samassa tahdissa "suositeltujen ja tarjottujen" mRNA-injektioiden kanssa.

Ylikuolleisuus nousee samassa tahdissa ”suositeltujen ja tarjottujen” mRNA-injektioiden kanssa.

Lue myös: