Thaimaan prinsessa koomaan koronarokotteen jälkeen

Uutisia maailmalta – miksi valtamedia ei uutisoi näistä?

Thaimaan prinsessa koomassa Pfizerin kolmannen koronarokotteen jälkeen

Thaimaan kuninkaan Maha Vajiralongkornin vanhin lapsi ja mahdollinen kruununperijä prinsessa Bajrakitiyabha, 44, menetti tajuntansa 23 päivää Pfizerin tehosterokotteesta.

Tietojen mukaan ”prinsessa Paksi” kutsuttu urheilullinen, oikeustieteitä opiskellut prinsessa on ollut koomassa joulukuun puolivälistä lähtien.

Kuningasperheen tietoon on tullut, ettei kyse ole bakteeri-infektion aiheuttamista sydämen rytmihäiriöistä, kuten heille aluksi kerrottiin – vaan todennäköisesti kyseessä on Pfizerin koronarokotteen haittavaikutus.

Thaimaan kuningas vaatii Pfizerin sopimuksen mitätöintiä

Bangkokilaisen yliopiston professori varoitti kuningasperhettä mahdollisuudesta, että prinsessa on rokotteen uhri, kuten niin monet ihmiset ympäri maailmaa. Thaimaan kuningas kutsui saksalaisen Mainzin yliopiston entisen professorin, mikrobiologi Sucharit Bhakdin kertomaan, mitä hän tietää asiasta.

Thaimaalais-saksalainen Sucharit Bhakdi on varoittanut koronainjektioiden aiheuttavan tukoksia jo pitkään, mutta hänet on sensuroitu valtamediasta ja mahdollisuuksien mukaan myös sosiaalisesta mediasta. Lisäksi hänet on Wikipediassa leimattu ”disinformaation levittäjäksi”. 

Bhakdi tapasi Thaimaassa maan ylimmät viranomaiset, jotka eivät olleet koskaan edes kuulleet haittojen mahdollisuudesta tai Pfizerin puuttuneista farmakologisista turvallisuustutkimuksista – sillä heille oli valehdeltu, kuten meille kaikille. Thaimaalaiset viranomaiset ryhtyivät välittömiin toimiin.  

Thaimaasta voi tulla ensimmäinen maa maailmassa, joka onnistuu mitätöimään rokotesopimuksen Pfizerin kanssa.

Pfizerilla vastuuvapaus

Lääkejätti Pfizer on pitänyt rokotesopimuksissaan huolen siitä, että sillä on vastuuvapaus rokotehaittojen varalta, ja se on siirtänyt vastuun omasta tuotteestaan ostajalle. Koronarokotteiden ostosopimusten sisältö on ollut salainen, ja ne on salattu myös eurokansanedustajilta.

Nyt olemme tilanteessa, jossa lääkeyhtiö on valehdellut tuotteensa tehosta ja turvallisuudesta. Thaimaalaiset eivät hyväksy tällaista sopimusta vaan vaativat Pfizerin sopimuksen mitätöimistä ja lääkejätiltä vahingonkorvauksia. Korvaukset Thaimaa aikoo käyttää rokoteuhrien kärsimysten lievittämiseen.

Sucharit Bhakdi: ”Kun kerroin thaimaalaisille viranomaisille kaiken, he hyppäsivät ylös tuoleistaan ja he hyppäsivät korkealle ja sanoivat minulle: Me pidämme huolen siitä, että Thaimaa on ensimmäinen maa maailmassa, joka julistaa tämän sopimuksen pätemättömäksi. Se tarkoittaa, että Pfizer joutuu maksamaan nuo miljardit takaisin Thaimaalle. Rahoilla Thaimaa auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat menettäneet elämänsä.”

Tämä on merkittävä uutinen – josta valtamedia jälleen kerran kieltäytyy raportoimasta!

ReDacted:
https://www.youtube.com/watch?v=ooYhDNX6Xy0&feature=youtu.be
https://switzerlandtimes.ch/people/thailand-fears-for-princess-bajrakitiyabha/

Koronarokotehaitta

Sveitsin liittopresidenttiä Alain Bersetiä vastaan on nostettu syyte valehtelusta koronarokotteiden tehosta ja turvallisuudesta

Sveitsiläinen entinen pankkiiri Pascal Najadi on nostanut syytteen Alain Bersetiä ­– Sveitsin liittopresidenttiä, sisäministeriä ja entistä terveysministeriä – vastaan.

Sisäministeriön päällikkönä hänen vastuualueeseensa on kuulunut myös liittovaltion kansainterveysvirasto (FOPH). Bersetiä syytetään virka-aseman väärinkäytöstä Sveitsin rikoslain artiklan 312 nojalla.
”Viranomaista tai virkamiestä, joka väärinkäyttää virka-asemaansa hankkiakseen itselleen tai toiselle lainvastaista etua tai aiheuttaakseen toiselle haittaa, on rangaistava enintään viiden vuoden vankeudella tai sakolla.”

Berset väitti 27. lokakuuta 2021 televisio-ohjelmassa parhaaseen katseluaikaan, että koronatodistuksella voi osoittaa, ettei kykene tartuttamaan koronavirusta muihin. Vain kolme kuukautta aikaisemmin kansainterveysvirasto FOPH:n Virginie Masserey – joka vastasi koronaviruksen torjunnasta – oli todennut, että rokotetut levittävät virusta yhtä paljon kuin rokottamattomat.

Jo Bersetin väitteen aikaan Sveitsissä uutisoitiin rokotettujen joutuneen sairaalaan koronatartunnan takia ja väitteet siitä, etteivät rokotetut tartuttaisi virusta, olivat kyseenalaisia. Myöhemmin Sveitsin televisio lisäsi kyseiseen televisio-ohjelmaan huomautuksen, että myös rokotetut voivat tartuttaa koronaa.

Ilmoittamalla televisio-ohjelmassa, etteivät rokotetut tartuta koronaa, Berset petasi tulevaa kansanäänestystä koronatodistuksen käytön laajentamisesta ja edisti kahden kerroksen yhteiskunnan muodostumista – mikä on vastoin Sveitsin perustuslakia.

Alain Berset

Terveysministeri Alain Berset siis valehteli tai toimi törkeän huolimattomasti, mikä on Sveitsissä rikos.

Rokotteen ottaneita on petetty – hallitukset ovat valehdelleet

Pascal Najadi sanoo:

–  Uskoimme, mitä maan korkein viranomainen meille kertoi. Otin itse kolme koronarokotetta, samoin lähipiirini. Alain Berset johti rokotekampanjaa ja uskoimme häntä. Meille valehdeltiin. Olin shokissa, kun Pfizerin edustaja kertoi europarlamentaarikkojen kuulemisessa, ettei koronainjektion tehoa tartuntojen pysäyttäjänä koskaan edes testattu.

Sveitsin lääketurvallisuutta valvovalle Swissmedicille on raportoitu 6199 vakavaa haittaa aikavälillä 1.1.2021–22.11.2022, mikä on huimat 38 % kaikista ilmoituksista. Sveitsiläinen asianajaja Philipp Kruse on haastanut Swissmedicin oikeuteen, koska rokote ei ollutkaan ”tutkittu ja turvallinen” kuten väitettiin.

Lehtitietojen mukaan rokotekampanja maksoi sveitsiläisille veronmaksajille 500 miljoonaa Sveitsin frangia.

– Rokoteohjelmalla on vaarannettu 9 miljoonan sveitsiläisen terveys. Monilla on vakavia terveysongelmia ja moni on kuollut. En hae vahingonkorvauksia, haluan vain oikeutta. Vuosi 2023 on ehdottoman totuuden aika, Pascal Najadi toteaa.

–  Opin isältäni, että rehellisyys on tärkeintä. Teen vain velvollisuuteni Sveitsin kansalaisena – meillä on velvollisuus säilyttää demokratia.

https://rumble.com/v25gtrd-dr.-reiner-fuellmich-covid-19-lawsuit-against-swiss-president-alain-berset..html
https://rumble.com/v285bt0-lawsuit-against-alain-berset-and-recent-decision-regarding-covid-vaccinatio.html
https://dailynewsegypt.com/2022/12/10/swiss-banker-pascal-najadi-files-criminal-charges-against-new-swiss-president-alain-berset/
Sveitsin lääketurvallisuutta valvovaa Swissmediciä vastaan on nostettu rikoskanne:
coronacomplaint.ch

Koronarokotehaitta

”Kaikki COVID mRNA -rokotusohjelmat on lopetettava välittömästi”


Maailman arvostetuimpiin yliopistoihin lukeutuvan The Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) professori Retsef Levi vaatii koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä:

”Todisteet lisääntyvät ja ovat kiistattomia siitä, että mRNA-rokotteet aiheuttavat vakavia haittoja, mukaan lukien kuolemantapauksia, erityisesti nuorten keskuudessa. Meidän on lopetettava rokotteiden antaminen välittömästi!”


Retsef Levi on MIT:n analytiikan, riskienhallinnan, terveydenhuoltojärjestelmien, elintarvike- ja maatalousjärjestelmien, valmistuksen ja toimitusketjun hallinnan asiantuntija.

”Kuvaan tämän videon jakaakseni vahvan vakaumukseni siitä, että kaikki COVID mRNA -rokotusohjelmat pitää tässä vaiheessa lopettaa välittömästi”,

professori Levi sanoo.



https://twitter.com/retsefl/status/1619945525670981632

Intian kolmanneksi suurin sanomalehti, jolla on yli miljardi lukijaa, raportoi asiasta:
https://timesofindia.indiatimes.com/life-style/health-fitness/health-news/coronavirus-vaccine-mit-professor-calls-for-immediate-suspension-of-covid-mrna-vaccine/articleshow/97483548.cms?from=mdr

Samankaltaiset artikkelit