Terhin toimintakyky 20–30 % entisestä mRNA-rokotteen ottamisen jälkeen
Pfizerin koronarokotteiden jälkeen Terhin elämästä on tullut pitkä sairauskertomus. Kädet ja jalat eivät toimi enää kunnolla, sydän oireilee ja silmät eivät tarkenna. Keho palelee ja tärisee. Päänsäryt ja kivut vaikuttavat jaksamiseen. – En toimisi hoitajana eettisesti oikein, jos en puhuisi rokotehaitoista, Terhi sanoo.
Terhi kertoo:
Olen 44-vuotias lähihoitaja. Vielä 2020 olin hyvässä fyysisessä kunnossa. Kävin kuntosalilla, lenkillä, uimassa ja elin sosiaalista elämääni aktiivisesti.
Hoitajien rokotukset alkoivat 2021. Silloin se oli tarjous, ota jos haluat.
Kävin muissa asioissa työterveydessä ja huomasin käytävällä koronarokotuksiin ilmoittautumisen. Hetken mielijohteesta päätin varata ajan ja ottaa sitten sen rokotteen.
Mietin kuitenkin, onko rokote varmasti turvallinen. Työkaverini oli saanut oireita ja veljenikin oli varoittanut, että haittoja voi tulla. Tyrmäsin kuitenkin hänen puheensa ”salaliittoteorioina” ja käskin hänen pitää tietonsa itsellään.
Oireet ensimmäisestä rokotteesta
Otin ensimmäisen Pfizer Comirnaty -rokotteen 24.3.2021 klo 9. Työkaverini oli samaan aikaan ottamassa rokotetta, mikä auttoi, koska jännitin sen ottamista. Pistäjälle heitinkin, että saatan pyörtyä, koska pelkään niin paljon.
Rokottaja vakuutti kuitenkin piikin olevan turvallinen ja haittavaikutuksena tulisi korkeintaan pistoskohdan kipua.
Kesken työpäivän kello 12 minulle nousi kuume, tuli heikko olo ja alkoi voimakas päänsärky.
Lähdin töistä kesken päivän ja nukuin putkeen koko sen päivän ja yön.
Seuraavana päivänä 25.3. minulla oli vapiseva olo ja hieman heikotusta. Ajattelin, että rokotteesta aiheutunut jännitys tekee nyt tätä. Mies tuli aamupäivällä käymään kahvilla kotona ja pyysi minua katsomaan peilistä kasvojani.
Kasvoihini oli noussut perhosmallinen punoitus ja niitä kuumotti. Se ei ollut allergiatyyppistä vaan oudosti koholla olevaa.
Lähetin työterveyteen chatin kautta kuvan. Minun käskettiin ottaa allergialääkettä, ja sain kaksi päivää sairaslomaa. Rokotteeseen ei otettu mitään kantaa.
Sydänoireet ja vapina alkavat
Seuraavat päivät menivät hieman unessa. Huomasin jo tuolloin jaloissa outoa vapinaa wc-käynnillä. Yllättäen myös kuukautiseni alkoivat. Niitä ei ole ollut kuuteen vuoteen, koska minipillerit pitävät ne poissa.
Huhtikuun puolivälissä, kolme viikkoa rokotteen jälkeen touhusin niitä näitä, kun sydämessäni alkoi tuntua oudolta ja minua heikotti. Neljän tunnin jälkeen päätin lähteä päivystykseen.
Minulla todettiin rytmihäiriöitä mittaavassa telemetriamonitoroinnissa liikkeestä provosoituvat kammiolisälyönnit. Ekg oli normaali. Sain nitroja ja lisälyönteihin lääkityksenä Propral- ja Bisoprolol- beetasalpaajia otettavaksi tilanteen mukaan. Sanallakaan ei mainittu rokotetta, eikä sen ottamisesta edes kysytty.
Tämän jälkeen tehtiin sydämen toimintaa rekisteröivät Holter-tutkimukset ja kevät meni hyvin heikossa kunnossa. Pienikin rasitus sai sydämen hakkaamaan ja pahimmillaan syke nousi jopa 140:een. Syke nousi usein levossakin yli sataan.
Uusia oireita – kukaan ei yhdistä niitä rokotteeseen
Jouduin ottamaan jatkuvasti yhteyttä työterveyteen. Yhdellä etävastaanotolla lääkäri huomasi kasvojen alueella tic-oireita, jotka jatkuvat edelleen jopa pahempina.
Kukaan ei puhunut mitään koronarokotteesta, enkä itsekkään millään tavalla yhdistänyt, että kyseessä voisi olla rokotteen laukaisema sydänoireilu.
Kevään aikana huomasin näön tarkentamisessa ongelmia. Optikko arveli, että jatkuva maskin käyttö voisi aiheuttaa näön heikentymistä ja kehotti kokeilemaan silmätippoja. Myös vasen jalkani alkoi oudosti puutumaan ja hallintaan saatu vuodentakainen selkäkipukin aktivoitui uudelleen. Yhdistin jalan puutumisen tähän.
Toinen rokote laukaisee vakavan oireilun
En ymmärtänyt oireiden yhteyttä koronarokotteeseen, joten menin 16. kesäkuuta 2021 ottamaan toisen rokotteen, ”jotta saan suojan koronaa vastaan ja suojelen riskiryhmiä”.
Siitä sitten alkoikin oireilu:
- kehon lämpötila heitteli 36,6–38
- krooninen päänsärky otsalla ja silmien takana
- heikko olo, johon liittyi vapinaa ja tärinää
- jalkojen vapina istuessa, tavaroita alkoi pudota käsistä
- näköongelmat lisääntyivät – hakeuduin silmäsairaalan lääkärille, joka ei löytänyt vikaa, mutta laittoi kiireellisen lähetteen EKKS:n neurologille
- palelin keskellä kesää niin pahasti, että tärisin kauttaaltaan – sain todella monta kertaa vieraalta ihmiseltä kysymyksen ”oletko sinä ihan terve?”
- menin usein kasvoilta valkoiseksi, mistä minulle huomauteltiin
- virtsarakkoni oli ylivilkas, kävin jopa 20 kertaa päivässä vessassa
- vatsan toiminnan ylivilkkaus/toisena ääripäänä toimimattomuus
- voimani riittivät juuri ja juuri työhön, mitään ylimääräistä en jaksanut
Nämä kohtaukset tihenivät ja pahenivat syksyn mittaan. Kohtauksien aikana ihoon alkoi tulla livedo-muutosta, niin sanottua marmori-ihoa. Ensin sitä tuli reisiin, sitten käsiin.
Tasapainovaikeudet, jalkojen puutuminen ja voimattomuus
Koiran kanssa lenkillä ollessa aloin kaatuilemaan tasapainovaikeuksien takia. Myös toinen jalkani alkoi puutua kroonisesti. Nyt molemmat jalat olivat jatkuvasti puutuneet aina jalkapohjista pohkeisiin.
Kärsin myös jalkojen ja käsien kivusta, varsinkin öisin. En enää jaksanut juuri mitään ylimääräistä, koska voimattomuus pienenkin ponnistelun jälkeen oli voimakasta. Myös toisen rokotteen jälkeen alkoivat kuukautiset.
Näihin aikoihin myös kuulin, että rokotteen samaan aikaan ottanut työkaverini kärsii aivan samoista oireista ja on käynyt niiden takia päivystyksessä. Hänelle lääkäri oli sanonut, ettei kolmatta rokotetta saa missään tapauksessa ottaa.
Herääminen rokotehaittaan
Tässä vaiheessa aloin itse heräämään. Työni kautta aloin saamaan tietoa haitan saaneilta muun muassa rokotteen jälkeisistä keskenmenoista. Aloin tarkemmin miettimään, mitä rokote aiheuttaa raskaana oleville, kun olin itsekin saanut kuukautiset. Ymmärsin rokotteiden ja lääkärikäyntieni välisen yhteyden ja aloin etsiä selityksiä valtamedian ulkopuolelta.
Pudotus sieltä ”rokotteet ovat tarpeellisia kaikille” -kuplasta oli todella raskas prosessi. Ymmärsin, ettei kaikki ole niin kuin olin uskonut. Ymmärsin, että nyt olen yksin, koska kukaan ei usko, jos asiasta puhun.
Onneksi löytyivät ne rokottamattomat. He ottivat avosylin vastaan. He olivat jo tutkineet tätä asiaa ja askeleen edellä. He olivat juuri niitä, joita olin arvostellut: ”Mikset vain mene ja ota sitä rokotetta – mikä siinä on niin vaikeaa.” Niitä, joita olin mielessäni ajatellut seonneiksi ja salaliittotrolleiksi. HEILTÄ sain suurimman avun ja tuen.
He eivät suoraan sanoneet, mitä minun tulisi ajatella vaan kertoivat, mistä voin itse etsiä tietoa ja pohtia, mikä on totta ja mikä ei. He olivat myös itse kriittisiä, eivätkä uskoneet ilman pitäviä todisteita valtamedian ulkopuolista tietoa ja kertoivat avoimesti, jos jokin tieto ei pitänyt paikkaansa.
Koronan sairastaminen kahden rokotteen jälkeen pahentaa oireilua
Helmikuussa 2022 sain koronataudin, ja se tuplasi kaikki jo helpottaneet oireilut. Tässä kohtaa voisi hyvin mennä siihen harhaan, että sain long covidin, mutta samat oireet olivat vaivanneet jo ennen koronaan sairastumista. Korona vain laukaisi relapsien tihentymisen ja oireiden pahenemisen.
Pääsin neurologille vasta huhtikuussa, koska lähete oli hävinnyt. Kerroin lääkärille kaikki oireeni. Kerroin, miten kävellessä tuntuu kuin jalat olisivat polvista alaspäin spagettia. Kerroin kaikki syksyn oireilut ja kesän ongelmat.
Lääkärissä sain kokea suureksi pettymyksekseni vähättelyä. Päänsärkykin katsottiin jännityspäänsäryksi. Kerroin pelkääväni MS-tautia tai vieläkin pahempaa ALSia, koska oireet etenevät koko ajan ja ilmaantuvat aaltoillen. Koska en oksentanut ja pystyin kävelemään ilman apuvälineitä, päätäni ei ollut lääkärin mielestä syytä kuvata. Sain lähetteen EKKS:n silmälääkärille näköongelmien takia, en mitään muuta.
Vikaa ei löydy – vähättely lääkärissä jatkuu
Minulle tehtiin EKKS:n silmälääkärissä laajat näkökenttäpuutostutkimukset. Lääkäri joutui toteamaan:
– Olen pahoillani, että sinulla tällaiset oireet, mutta en löydä vikaa, joten en valitettavasti pysty auttamaan.
Tässä vaiheessa aloin olemaan henkisesti melko loppu. En vain ymmärtänyt, miten voin oireilla niin laajasti ja vikaa ei löydy.
Kävin keväällä 2022 jälleen työterveydessä päänsäryn ja livedo-oireilun vuoksi.
Lääkäri oli todella vähättelevä. Näytin kuvaa ihostani pahimmillaan. Lääkäri vain totesi iäkkäällä äidillään olevan samaa ja sanoi, ettei tuollainen edellytä tutkimuksia. Hän määräsi päänsärkyyn Disperiiniä.
Tämä oli sellainen pohjakosketus, että päätin, etten lääkäriin mene enää ikinä.
Vaikea kesä – oireet ja vapina lisääntyvät
Kesä 2022 oli yhtä tuskaa. Olin väsynyt, palelukohtaukset lisääntyivät ja kasvoihin alkoi tulla samaa oiretta kuin ensimmäisen rokotteen jälkeen. Kasvoilleni nousi punainen, koholla oleva ihottuma ja iho tuntui olevan tulessa.
Minulla oli päänsärkyä, nivelkipua ja vapinaa. Sisäinen vapina alkoi tuntua koko kehossa. Se ei näkynyt ulospäin, mutta tuntui koko kehossa aina jaloista niskaan.
Syksyllä tiedustelin oireistani eläkkeeltä olevalta tutulta lääkäriltä. Lähetin hänelle kaiken, mitä minusta kirjattu ja kerroin oireistani. Hän sanoi heti, etten ole kunnossa ja kehotti vaatimaan tutkimuksia.
Uusi lääkäri myöntää rokotehaitan mahdollisuuden
Varasin ajan parhaalle lääkärille, jonka alueellani tiedän. Hän näki vastaanotolla kehoni tärinän ja vapinan. Näytin hänelle myös ottamani kuvat ja videot oireilusta.
Lääkäri kysyi, mistä ajattelen oireiden alkaneen.
Sanoin, ettet halua ehkä kuulla, etkä asiasta puhua, mutta oireilu on alkanut Pfizerin koronarokotteista.
Yllätykseni oli suuri, kun hän sanoi sen olevan ”täysin mahdollista” ja kehotti minua tekemään ilmoituksen rokotevauriosta.
Hän myönsi, etten ole kunnossa ja minulta otettiin liuta verikokeita.
Autoimmuunisairauksiin liittyvistä S-Ana-tumavasta-aineista tuli positiivinen tulos ja täplikäs värjäytymiskuvio. Lääkäri arveli autonomisessa hermostossa olevan jotain vikaa ja pohti autoimmuunisairauden mahdollisuutta, mutta ei kirjannut mitään tästä tietoihini. Hän ei kirjannut edes kertomaani ajallista yhteyttä rokotteisiin.
Sain häneltä kiireellisen lähetteen Terveystalon reumalääkärille, mutta S-tuma-lisäerittely ei antanut viitteitä reumasairauksista. Reumalääkäri totesi jalkojen värinätunnon heikentyneen, mikä voi enteillä alkavaa lihasairautta.
Hän veikkasi oireiluni syyksi tupakanpolttoa ja vuosia käyttämääni ADHD-lääkitystä. Olin kuitenkin tauottanut kaksi kertaa lääkityksen kolmeksi viikoksi ilman, että siitä olisi ollut apua.
Tärinä ja vapina jatkuvat – lihasheikkous etenee
Jouduin taas lähtemään työterveyteen. Vastaanotolla kehossani oli laaja vapina ja tärinä päällä ja lääkäri alkoi pohtia Parkinson taudin mahdollisuutta. Sain lähetteen alaraajojen ENMG- tutkimukseen, jolla tutkitaan hermo-lihastoimintaa. Hermokipuihin sain Lyricaa, joka on tarkoitettu neuropaattisiin kipuihin.
Lääkäri totesi, että neurologin on tutkittava minut uudelleen ja kuvattava pää, jos ENMG-tutkimuksesta ei löydy oireita selittävää.
Saanko terveyteni takaisin?
Henkisesti olen aivan loppu. Pelkään, mitä tästä kaikesta seuraa. Miksi oireeni vain pahenevat ja mitä tämä kaikki on? Miten pitkälle tämä menee?
Pelkään kuollakseni edes ajatella, missä kunnossa olen vuoden päästä. Laajennan kotini oviaukkoja, jotta mahdun kulkemaan pyörätuolilla, jos sellaiseen joudun. Olen tehnyt testamentin ja kertonut miehelleni ja aikuisille lapsilleni toiveeni. Olen jopa heille kirjeet kirjoittanut siltä varalta, että kuolen, niin on jotain lohtua.
Olen viimein löytänyt vertaistukea. Monella ihmisellä on samaa oireilua ympäri maailman. Etsin tietoa muiden oireista ja niihin auttaneista hoidoista.
Pfizer Comirnaty-rokotteen haittavaikutus Y59
Nyt helmikuussa löysin viimein lääkärin, joka otti minut vakavasti. Hän kartoitti oireeni laajasti, konsultoi vielä toista lääkäriä ja kertoi, että meitä samalla tavalla oireilevia on paljon, jopa lääkäreitä.
Minulla on nyt selitys ja diagnoosi oireille: Comirnaty-rokotteen haittavaikutus Y59. Lääkäri totesi minun saaneen varsin tyypillisen ja vaikea-asteisen rokotereaktion, johon kuuluu ohutsäieneuropatian tyyppinen oireilu, ääreisverenkierron häiriöt ja täysin kehittynyt dysautonomia. Marmori-ihon syyksi on paljastunut livedo reticularis L95.0. Aion mennä myös pään MRI- ja MRA-kuvauksiin omalla kustannuksellani.
Piikkiproteiinin mekanismeista
Tri Paul E. Marik (MD, FCCM, FCCP) kertoo piikkiproteiinin mekanismeista ja miksi se aiheuttaa mm. tulehduksia, verihyytymiä ja autoimmuunisairauksia. (Kiitos suomenkielisestä tekstityksestä Älyhoille)
Terhi sai piikkiproteiinin vasta-aineita mittaavan testin tulokseksi 16238 AU/ml viitearvon ollessa alle 50. Tulos on erittäin korkea ja kertoo, että piikkiproteiinia on edelleen elimistössä, koska vasta-aineiden tuotanto jatkuu. Lääkärin mukaan samalla muodostuu myös haitallisia autovasta-aineita. Laboratoriovastauksessa sanotaan tuloksen sopivan sekä rokotevasteeseen että aikaisemmin sairastettuun infektioon. Jos rokote toimii, niin kuin THL on sanonut sen toimivan, piikkiproteiinin olisi pitänyt hävitä elimistöstä pian rokotuksen jälkeen. Terhi lähetti asiasta sähköpostitse kysymyksen Hanna Nohynekille ja Mika Rämetille.
Sairastetun koronan vasta-aineita mittaavassa testissä Terhillä ei löytynyt vasta-aineita lainkaan, vaikka hän sairasti sen vuosi sitten.
Onko Suomessa enää sananvapautta? Video sai olla 5 minuuttia Youtubessa
Sensuuri rokotehaitoista on kovaa. Koronarokotehaitoista kärsivien vertaistukiryhmä päätti alkaa puhumaan asiasta ja käymään avointa keskustelua. He koostivat haitoista videon, joka sai olla YouTubessa viitisen minuuttia ennen kuin se poistettiin. Keskiviikkoisin ryhmä pitää Twitter-huonetta, johon saa tulla kuuntelemaan ja keskustelemaan haitoista.
Ei ole kohtuuton vaatimus, että rokotehaitat nousisivat avoimeen keskusteluun ja ne tunnustettaisiin. Nyt haittoja vähätellään, sensuroidaan, leimataan ja epäillään, mikä lisää sairastuneiden ahdinkoa ja syö luottamusta toimivaan, avoimeen yhteiskuntaan.
Hoitokooste koronarokotteiden haittoihin
https://mkrsuomi.fi/hoitokooste-koronarokotteiden-haittoihin/