PAREMMAN SUOMEN TYÖRYHMÄT KÄYNTIIN

MKR JÄSENKIRJE 2.11.2021

PAREMMAN SUOMEN TYÖRYHMÄT KÄYNTIIN

Ilkka Tiaisen (VKK) 25.10.2021 MKR-Zoom-luennon pohjalta syntyi suunnitelma uuden paremman Suomen rakentamiseksi erilaisten työryhmien avulla.
Nyt ideaa on hiottu lisää ja päätetty integroida MKR:n nykyisten tiimien kanssa.
Kaikki aiemmat MKR tiimien viikkokokousaikataulut ovat entisellään, mutta lisäksi syntyi monta uutta ryhmää, kaikille yhteiskunnan tarvitsemille aloille, jokaiselle siis jotakin.
Paremman Suomen -toiminta on kaikille avointa ja ilmaista, samoin kuten MKR muutenkin.
Yhteistyötä tehdään kaikkien kanssa ja toiminta on poliittisesti ja kaikin puolin sitoutumatonta.

MONIPUOLISTA IDEOINTIA JA SUUNNITTELUA

Ajatuksena Paremman Suomen suunnittelun lisäämisen MKR toimintaan on se, ettei vellottaisi vain nykykriisissä vaan ruvetaan rakentamaan jo nyt rinnalla parempaa tulevaisuutta, sillä se on kumminkin tulossa.

Jokainen ryhmä voi käsitellä aiheita eri aikaskenaarioissa kuten Nykytilanne, Hätätilanne, Hyvä tilanne ja Ideaalitilanne (ks LIITE 1) sekä vapaasti kaikista muistakin näkökulmista ja ideoista käsin.
Toiminnassa pyritään saamaan konkreettista aikaiseksi niin suunnitelmien kuin toteutusten suhteen. Ryhmässä voidaan välillä keskustella vapaammin kaikesta ja välillä taas keskittyä tarkkoihin teemoihin/kysymyksiin. Ryhmä ja sen jäsenet saavat hyvin pitkälle päättää itse toimintavoistaan ja millaisia tavoitteita pyrkivät saavuttamaan.


HELPPO KOKOUSTAA ZOOMISSA

Paremman Suomen työryhmät kokoontuvat tiistaisin ja keskiviikkoisin Zoomissa.
Työryhmät toimivat niin, että jokaiselle on lukujärjestyksessä oma viikottainen puolen tunnin kokousaika Zoomin ns. Päähuoneessa. Vuoron vaihtuessa ryhmä voi halutessaan jatkaa kokoustaan ja mennä ”jatkoille” omaan zoom-huoneeseensa ja syventyä aiheeseensa.

Systeemi pyritään pitämään mahdollisimman helppona ja niin että kun sen kerran oppii, toiminta on sen jälkeen hyvin helppoa. Jokaisella ryhmällä on oma samana pysyvä huonenumero, jonne voi mennä kokoustamaan rajattoman pitkäksi ajaksi.
Kokouksen alussa valitaan aina puheenjohtaja ja kirjuri. Jälkimmäinen kirjoittaa puhutut ideat puhtaaksi ja lähettää MKR sähköpostiin sekä ryhmänsä sähköpostirinkiin. Näin ryhmien toiminnassa voi olla mukana silloin kuin ehtii ja pysyä hyvin kärryillä.

RAKENTAVA TOIMINTAKULTTUURI HETI ALUSTA PITÄEN

Jokaiselle ryhmälle koulutetaan Tutor, Tutorparit ovat myös mahdollisia.
Tutoreiden on tarkoitus olla säännöllisesti paikalla ensimmäiset 3-4 viikkoa ja auttaa ryhmää muodostumaan. Pyrimme löytämään myös tiiminvetäjät ja aputiiminvetäjät.
Tutor ei ole välttämättä sama kuin tiiminvetäjä, mutta saa sellaiseksi halutessaan jäädä. Tutoreille järjestetään preppaus koulutuksen ja ohjeistuksen kautta, lisäksi viikoittaiset ryhmäpalaverit maanantaisin.

Nyt saa ilmoittautua mukaan Tutoriksi/tiimin vetäjäksi/apuvetäjäksi.
Tärkeintä on olla ns. ”mukava tyyppi” ja omata kiinnostusta oppia vuorovaikutustaitoja.


PAREMMAN SUOMEN TYÖRYHMIEN AIKATAULUT

Kokousten alku 30 min aina Zoomin päähuoneessa,
sitten siirrytään jatkoille ryhmän omaan huoneeseen.
Tervetuloa!

MAANANTAI

17-18 Tutor-ryhmän koulutukset ja purku
https://us02web.zoom.us/j/88561555284?pwd=QlpaN1NodWpXbDdMQTBFK1ZQRlRJQT09

TIISTAI
 (Huonenumero, kokousaika, ryhmä)

  1. 16:30 KASVATUS JA KOULUTUS
  2. 17.00 TURVALLISUUS JA YHTEISTYÖ
  3. 17:30 TIEDE JA TUTKIMUS
  4. 18.00 KULTTUURI, TAIDE JA VIIHDE
  5. 18:30 TERVEYS
  6. 19.00 TALOUS, RAHA, LIIKETOIMINTA
  7. 19:30 HENKINEN HYVINVOINTI
  8. 20.00 TEKNOLOGIA & TIETOTEKNIIKKA
  9. 20:30 RUOKA
  10. 21.00 VISIONÄÄRIT

https://us02web.zoom.us/j/82260440569?pwd=NzBXUlU5cDA1L3NjTkRmZUlreXRldz09

KESKIVIIKKO

  1.  17.00 MKR Laajennettu Johtoryhmä
  2.  18.00 HALLINTO & POLITIIKKA
  3.  18:30 ELÄIMET JA LUONTO
  4.  19.00 VIESTINTÄ & MARKKINOINTI
  5.  19:30 PAIKALLISTIIMIT
  6.  20.00 LAKI JA OIKEUS
  7.  20.30 SOSIAALINEN TURVAVERKKO
  8.  21:00 ASUMINEN JA INFRA
  9.  21.30 TYÖ JA PALVELUT

https://us02web.zoom.us/j/89638757437?pwd=bWJLSFI4aHVOb3BnTm5CdjBvODhjQT09

Uusimmat aikataulut aina www.mkrsuomi.fi etusivulla
Uusimmat tiedot ja ohjeet MKR-sähköpostilistalle liittymällä: info@mkrsuomi.fi


Tervetuloa mukaan Paremman Suomen Työryhmiin
rakentamaan maailmaa, jossa kaikkien on kiva elää!

Rakentavin Terveisin

MKR Tiimi
info@mkrsuomi.fi

Lue myös: